Apuksen alueen talvilinnut

Talvikuukausiksi lasketaan lintuharrastuksessa joulu-, tammi- ja helmikuu. Apuksen havaintotietokannassa (www.tiira.fi) on talvikuukausilta 28.2.2021 mennessä noin 123 000 havaintoa (28.2.2014: 66 000) 147 eri lajista.

laulujoutsen-mika-asikainen.jpg

Noin 40 lajia on meillä paikkalintuja, eli ne pysyvät aloillaan ympäri vuoden. Tähän ryhmään kuuluvat mm. kaikki tavalliset lintulaudan lajit sekä monet metsälinnut, kuten kanalinnut, pöllöt ja tikat. Säännöllisesti talvella havaittavia lajeja on lisäksi noin 25. Joukko talvella havaittavista lajeista on sellaisia, jotka viivyttelevät alueellamme leutoina alkutalvina, mutta yleensä häviävät talven saatua vallan (esim. laulujoutsen, harmaalokki ja monet vesilinnut). Eräät lajit talvehtivat meillä vähälukuisina, mutta melko säännöllisesti joko talviruokinnoilla (peippo, järripeippo) tai peltoaukeilla (hiirihaukka, lapinharakka). Muutamat talvilajit taas näyttäytyvät joinakin talvina runsaina, mutta toisina talvina ne ovat lähes kateissa (vihervarpunen, taviokuurna, hiiripöllö).

Harvinaisia talvilajeja, joista on alle 30 talvihavaintoa, on lähes 70. Tässä joukossa on kesälintuja, jotka ovat onnistuneet säilymään hengissä talvikuukausille asti (tiltaltti, kurki, rautiainen, taivaanvuohi), poikkeuksellisen lauhan kevään tuomia helmikuisia muuttolintuja (kiuru, töyhtöhyyppä, metsähanhi), koko Suomessa harvinaisia talvehtijoita (tunturipöllö, kuningaskalastaja, tunturikiuru) sekä talvikuukausina meille eksyneitä suurharvinaisuuksia (pikkukiuru, taigarautiainen, merikeiju, pohjankiisla).

Pihabongaus on moninkertaistanut talvisia havaintomääriämme. Vuodesta 2007 alkaen järjestetty tapahtuma on tuotti ensimmäisenä kymmenenä talvena tuottanut yhteensä noin 28 000 havaintoa talvilinnuista! Tiira-palvelulla on myös ollut suuri merkitys havaintomääriin. Ennen vuotta 2006, jolloin Tiira avattiin, Apuksen tietokannassa oli alle 12 000 talvihavaintoa. Pihabongauksen vuosittaisia tuloksia koko maasta löytyy BirdLife Suomen Pihabongaus-sivulta.

Seuraavassa on esitetty Apuksen talvilajit yleisyysjärjestyksessä sen mukaan, montako havaintoa niistä on tallennettu tietokantaan. Tämä ei ole lintujen todellinen yleisyysjärjestys, mutta antaa kuitenkin suuntaa. Vähälukuiset lajit ovat nimittäin harrastajien mielestä kiinnostavampia kuin yleiset ja niistä tallennetaan siksi herkemmin havaintoja. Järjestys ei myöskään kerro lajien runsaudesta. Esimerkiksi talvella 2014-2015 sekä naakasta että hömötiaisesta kirjattiin noin 200 havaintoa Tiiraan. Naakkoja havaittiin kuitenkin yli 11 000 yksilöä ja hömötiaisia alle 400.

Lajilistan linnut on jaoteltu talvehtimisen perusteella kolmeen eri luokkaan:

P - paikkalinnut, jotka ovat aloillaan ympäri vuoden

T - säännöllisesti talvella Apuksen alueella havaittavat lajit

H - talviharvinaisuudet

Yli 2000 havaintoa

  • talitiainen (P)mustarastas-juha-honkala.jpg
  • mustarastas (T)
  • sinitiainen (P)
  • harakka (P)
  • keltasirkku (P)
  • käpytikka (P)
  • viherpeippo (P)
  • pikkuvarpunen (P)
  • varis (P)

1000-2000 havaintoa

  • kuusitiainen (P)2008_03_23_Naakka_PNurminen.jpg
  • punatulkku (P)
  • närhi (P)
  • hömötiainen (P)
  • tilhi (T)
  • räkättirastas (T)
  • urpiainen (T)
  • varpunen (P)
  • naakka (P)
  • fasaani (P)
  • isolepinkäinen (T)
  • töyhtötiainen (P)
  • tikli (T)

500-1000 havaintoa

  • harmaapäätikka (P)teeri-pikkukuva.jpg
  • pyrstötiainen (T)
  • sinisorsa (T)
  • koskikara (T)
  • vihervarpunen (T)
  • varpushaukka (T)
  • korppi (P)
  • puukiipijä (P)
  • kanahaukka (T)
  • palokärki (P)
  • teeri (P)
  • peippo (T)
  • kesykyyhky (P)

100-500 havaintoa

  • hippiäinen (P)pikkutikka-juha-honkala.jpg
  • laulujoutsen (T)
  • pyy (P)
  • varpuspöllö (P)
  • taviokuurna (H)
  • järripeippo (T)
  • pikkutikka (P)
  • pikkukäpylintu (P)
  • harmaalokki (T)
  • hiiripöllö (H)
  • lehtopöllö (P)
  • tundraurpiainen (H)
  • isokoskelo (T)
  • hiirihaukka (T)
  • huuhkaja (P)
  • kottarainen (T)
  • pohjantikka (P)
  • metso (P)
  • helmipöllö (P)
  • hemppo (T)
  • pähkinähakki (P)
  • viirupöllö (P)
  • piekana (T)
  • ampuhaukka (T)
  • telkkä (T)
  • kalalokki (T)
  • merilokki (T)
  • punarinta (H)
  • valkoselkätikka (P)

30-100 havaintoa

  • pulmunen (H)Faltin_juv_light_G8D0679.jpg
  • pähkinänakkeli (H)
  • peltopyy (H)
  • tuulihaukka (T)
  • pilkkasiipi (H)
  • isolokki (H)
  • nokkavarpunen (T)
  • merikotka (H)
  • maakotka (H)
  • sarvipöllö (H)
  • isokäpylintu (P)
  • uuttukyyhky (H)
  • kanadanhanhi (T)
  • sepelkyyhky (T)
  • jänkäkurppa (T)
  • punakylkirastas (T)
  • kiuru (H)
  • peukaloinen (H)

Alle 30 havaintoa (suluissa havaintojen määrä)

  • tavi (29)alli-olli_korander.jpeg
  • vuorihemppo (29)
  • mustavaris (28)
  • kyhmyjoutsen (23)
  • mustalintu (23)
  • tukkasotka (22)
  • harmaahaikara (21)
  • haapana (21)
  • alli (16)
  • uivelo (16)
  • töyhtöhyyppä (16)
  • kirjosiipikäpylintu (14)
  • mustapääkerttu (14)
  • sinisuohaukka (14)
  • turkinkyyhky (13)
  • lapinpöllö (11)
  • kulorastas (11)
  • västäräkki (10)

2-9 havaintoa


  • tukkakoskelo (8)
  • kaakkuri (7)
  • nokikana (6)
  • silkkiuikku (6)
  • kuningaskalastaja (6)Pikku-uikku-Kerava-Pekka-Nurminen.jpg
  • pajusirkku (6)
  • lehtokurppa (6)
  • suopöllö (6)
  • lapasotka (5)
  • naurulokki (5)
  • laulurastas (4)
  • niittykirvinen (4)
  • selkälokki (4)
  • valkoposkihanhi (4)
  • metsähanhi (4)
  • pikkujoutsen (4)
  • lapintiainen (3)
  • rautiainen (3)
  • tiltaltti (3)
  • tunturipöllö (3)
  • merimetso (3)
  • tunturikiuru (3)
  • viitatiainen (3)
  • kurki (3)
  • allihaahka (2)
  • kuikka (2)
  • pikku-uikku (2)
  • merihanhi (2)

1 havainto


  • tundrahanhi 22.11.-7.12.2020 Nurmijärvi Lepsämä (Valkjärvi) (Pekka Toiminen ym.)
  • jouhisorsa 11.12.2008 Hyvinkää Kytäjärvi (Vilho Kuntsi, Ari Väätäinen, Seppo Verhiö)
  • harmaasorsa 21.1.2020 Järvenpää Tervanokka (Pekka Toiminen)
  • punasotka 2.-16.12.2000 Nurmijärvi Valkjärvi (Timo Kärkkäinen ym.)
  • riekko 15.2.1949 Nurmijärvi Rajamäki Matkunsuo (Timo Nurmi)
  • merikeiju 15.1.1996 Tuusula Hyrylä (Pekka Rusanen, Seppo Niiranen, Vesa Olander)
  • luhtakana 8.1.-14.2.2022 Järvenpää (Mikko Savelainen, Seppo Niiranen, ks: Mikko Savelainen (kuvat.fi)
  • taivaanvuohi 11.1.2008 Järvenpää Tuusulanjärvi Kaakkola (Jukka Vihanto)
  • pohjankiisla 4.12.1902 Nurmijärvi Rajamäki (Juhan Axel Palmén)
  • pikkulokki 1.12.2000 Tuusula Tuusulanjärvi (Mauri Rokka)
  • pikkukajava 15.1.1975 Tuusula Rantamo (Seppo Niiranen, Matti Raitio)
  • pikkukiuru 16.1.-1.2.1975 Järvenpää Tervanokka (Matti Raitio, Seppo Niiranen, Johannes Virtanen, Ari Lavinto, ym.)
  • taigarautiainen 6.12.1998 - 9.2.1999 Kerava Sompio (Jouko Olkio ym.)
  • sepeltasku 13.12.1961 Järvenpää Suviranta (Lauri Kolehmainen)
  • hernekerttu 1.-29.12.2015 Tuusula Jokela (Esa, Erkki ja Anja Ström ym.)
  • valkopäätiainen 2.12.1979 Hyvinkää Kytäjä (Jukka Meriläinen, Jaska Risku)
  • viiksitimali 27.12.2008-3.1.2009 Hyvinkää Ridasjärvi (Ari Väätäinen, Jari Siven, Vilho Kuntsi, Regina Dahlström)
  • kuukkeli 15.1.1944 Kerava (O.Renkonen & Merikallio)
  • lapinsirkku 23.1.2016 Mäntsälä Kotojärvi (Sirke Vaarma)
  • keltahemppo 22.2.-5.3.2015 Hyvinkää Kapula (Jari Siven ym.)

(päivitetty 18.12.2021 / MA)