Jos sinä haluat mukaan kirjoittamaan ajankohtaisia lintumaailmaan tai lintuharrastukseen liittyviä kirjoituksia, ota yhteyttä!
Lintuja ikä kaikki
Riitta-Liisa
Olen iisalmelaisen maalaistalon tyttö. Linnut siis kuuluivat jo silloin jokapäiväiseen elämään. Linnunpöntöt näkyivät keittiön ikkunasta ja yhdessä pesi kottarainen, kun se hävisi siitä, en kottaraista ole sen koommin nähnyt. Isä oli kiinnostunut luonnosta ja varjeli esimerkiksi kuovin pesää pellolla. Hän kävi etsimässä pesän ennen kuin meni traktorilla tekemään sinne töitä. Läheisellä Kirmanjärvellä uiskenteli silkkiuikkuja, joita verkonkokemisreissuilla pääsi bongailemaan.
Ensimmäisiä lintumuistojani oli se, kun veljeni kanssa tulimme uimareissulta rannasta ja polulla makasi kuolleena iso lintu rengas jalassaan. Oli aivan mysteeri, mihin se oli kuollut. Mistä se oli siihen tippunut? Siinä ei päällisin puolin näyttänyt olevan mitään vikaa. Veimme linnun kotiin asti, isä otti selville, mitä pitäisi tehdä sille renkaalle ja niin hän lähetti sen jonnekin. Joskus paljon myöhemmin tuli tieto, että se oli rengastettu jossain hyvin kaukana. (Siihen aikaan Pori oli yhtä kaukana kuin Vanuatu.)
Kerran kissa repi linnun pyrstösuokia pois, joten otimme linnun hoiviimme. Yritimme ottaa selvää, mikä lintu oli lajiaan, kun emme olleet oikein varmoja siitä, mitä se oikein söisi. Se näytti haukalta, mutta sillä oli suora nokka. Kokeilimme kuitenkin syöttää sille läskisiivuja, ja nehän tekivät kauppansa. Lintu eleli jonkin aikaa pesuhuoneessamme isossa saavissa ja kun pyrstösulat alkoivat olla entisellään, veimme sen laatikossa ulos pyykkitelineelle. Sieltä se sitten lähti lentoon ja istui koivun oksalla meitä tervehtimässä aina, kun tulimme ulos. Ja selvisihän se linnun lajikin, käkihän se.
Opiskelin luokanopettajaksi ja koulutukseen kuului linturetki. Siitä retkestä muistan, että saappaat piti ostaa ja hirveän aikaisin herätä. Saimme yliopiston puolesta kiikarit ja niillä sitten tuijottelimme väsynein silmin lintuja. Mieleen jäi erikoinen näky, kun sinisorsa istui kuusessa. Se herätti ihmetystä myös meidän ohjaajassamme. Vähitellen bongailuni keskittyi vain parkettien liitokukkoihin. Niitä tuli seurattua enemmän kuin muita siivekkäitä vuosikausien ajan. Siitä tuli intohimoinen harrastukseni, kunnes monen muuttamisen ja pitkän sairastamisen jälkeen huomasin asuvani Mäntsälässä, Hirvihaaran kylällä. Talomme on puolen hehtaarin tontilla joen varrella. Kun miehenikin on innostunut luonnosta ja linnuista, on meillä siinä ollut yhteinen harrastus. (Mieheni ei ollut liitokukko ennen kuin vähän treenasin hänen liitelyään parketilla.)
Meillä on tällä tontilla 13 linnunpönttöä. Yksi niistä on telkälle ja se on ollut asuttuna ensimmäistä kesää lukuun ottamatta. Muissa pöntöissä on myös ollut kiitettävästi elämää, tosin minua harmittaa, kun kirjosieppo vie aina sellaisen pöntön, jossa on jo sinitiaisen pesä, vaikka vieressä olisi asuttamaton pönttö.
Talvella meillä on lintujenruokintapaikka molemmilla puolilla taloa. Toinen paikoista on n.20 metrin päässä ja toinen ehkä kahden metrin päässä ikkunasta. Kaipasin sinne alkuun kovasti keltasirkkuja ja punatulkkuja. Ensimmäisenä talvena niitä ei näkynyt, mutta seuraavana ensin ilmestyi kaksi sirkkua ja kohta niitä oli 50. Olivat näköjään kertoneet kavereilleen meidän ravintolastamme. Punatulkut kuten tiaiset löysivät meidät myös. Erikoisimpia ruokailijoita ovat olleet puukiipijä ja harmaapäätikka. On loistavaa, kun linnut näkee makuuhuoneen ikkunasta ja
aivan nenän edessä.
Fasaanit olivat älykkäitä tuolla ruokintapaikalla. Yksi hoksasi, että siemenet ovat laudalla ja se alkoi töniä lautaa aina ruokailupaikalle tullessaan. Joka tönäisyllä laudalta valui siemeniä maahan, ja näin lintu sai ihan oman ruokailupaikan 20 kaverinsa joukossa.
Yhtenä yönä istuin sängyn laidalla ja murehdin elämääni, josta on tullut ankeaa, kun sairaus on tehnyt minusta surkean ja terveydenhoito on pitänyt huolen siitä, että menetin senkin vähän terveyden, mitä oli vielä jäljellä. Yhtäkkiä näin kuitenkin vaaleat siivet sen pimeyden keskellä, se ei ollut enkeli, se oli pöllö. Se istahti pyykinkuivaustelineen tolpalle. Yritin tiirata sitä, mutta eihän se pimeyden keskeltä näkynyt kuin vaaleana tolpan jatkeena. Mieheni ei uskonut koko asiaa ja haki kiikarit. Kuin ihmeen kaupalla niillä näki pöllön selvemmin, siinä se istui ja oli varmaan joskus saanut paistin ruokintapaikalta, jota se nytkin tuijotti. Ehkä se oli helmipöllö koon ja muodon perusteella... Mene ja tiedä.
Joen läheisyys on myös lisännyt lintutietämystäni. Koska tässä lähellä on koskia, olen nähnyt siellä koskikaran keskellä talvea sukeltelemassa. Kesällä ihmettelimme linnun ääntä, miten se lensi lähellä joen veden pintaa ja samalla piti korkeaa, vinkuvaa ääntä. Rantasipiksi se sitten hoksattiin, siinä se meidän laiturillamme aina välillä seisoskelee.
Apuksen jäseneksi ajauduin, kun otin osaa pihabongaukseen joku vuosi sitten. Minun
lintuharrastamiseni on aika vaatimatonta, en pysty taivaltamaan linturetkillä vaikka kuinka haluaisin, mutta jotakin halusin tehdä tämän yhdistyksen hyväksi, niinpä lupasin oikolukea tekstin. Siispä, jos löydätte virheitä tekstistä, on syy ihan minun.
Teksti ja kuvat: Riitta-Liisa Saarinen,
Apuksen oikolukija
Lunni lähikuvassa - näin minusta tuli lintuharrastaja
Milloin voi sanoa olevansa lintuharrastaja? Riittävää ei taida olla se, että on omistanut lintukirjan melkein koko elämänsä. Voiko sitten sanoa, kun käytössä on Lintuopas, Euroopan ja Välimeren alueen linnut? Ehkä ainakin siinä vaiheessa, kun kirjoittaa jotakin omista lintukokemuksistaan.
Opiskeluaikana valokuvaaminen yleisesti oli minulle tärkeä harrastus. Lintuja kuvasin jonkin verran Helsingin Viikissä sekä Töölönlahdella. Aloitin filmikameralla, ja siihen aikaan laitteissa oli vain vähän automatiikkaa nykyaikaisiin kameroihin verrattuna. Akkujen loppumista ei tarvinnut pelätä! Kuvausretken tulokset pääsi näkemään vasta kun filmirulla tuli täyteen ja se oli kehitetty. Kuvaaminen jäi sittemmin tauolle, mutta virisi uudelleen koiraharrastuksen myötä. Kalusto on uusiutunut täydellisesti.
Vuoden 2013 kesälomakohteeksi valikoitui Varanginvuono. Kameravarustus oli sinänsä kunnossa, mutta mahdollisten lintukuvien toivossa heräsi ajatus pidemmästä polttovälistä. 80 - 200 mm objektiivi on oiva peli koirien agilityn kuvaamiseen, mutta lintuobjektiiviksi vähän lyhyt. Hinnaltaan ja painoltaan siedettävältä tuntui 100 - 400 mm zoom 1,4 x telejatkeella maustettuna. Miinuksena tällä yhdistelmällä oli automaattitarkennuksen puute, mutta sillä pärjäsin jokusen vuoden. Objektiivin uudemman version hankkiminen tuli ajankohtaiseksi myöhemmin, kun automaattitarkennuskin onnistui telejatkeen kanssa.
Aloitteleva lintukuvaaja sai Varanginvuonolla harjoitella pikkukajavan, laulujoutsenen, punajalkaviklon, haahkan, meriharakan ynnä muiden kanssa. Eipä se ihan helppoa käsitarkennuksella ollut. Eikä oikeastaan muutenkaan. Teimme retken myös Hornøyan lintusaarelle, josta löytyi vähän helpompia kohteita. Lunneja ja karimetsoja oli hurjat määrät, ja ne oleilivat aivan rauhallisina ihmisten käyttämien polkujen läheisyydessä.
Lunni.
Koska se teleobjektiivi oli ostettu, piti sille kotimaassakin keksiä käyttöä. Harakan kuva kotipihalla onnistui ihan kelvollisesti ja tiltalttikin lauleli riittävän pitkään samalla oksalla, jotta ehti tallentua muistikortille. Objektiivi mahtui kamerareppuun aivan mainiosti - kyllä kai sen vähän kotipihaa kauemmaksikin jaksaisi kantaa. Ja se Lintuopas, se oli toki hankittuna.
Tiltaltti.
Harakka.
Laulujoutsen.
Järvenpään rantapuisto on suosittu ulkoilualue, joka toivottavasti maltetaan jättää rauhaan liiallisilta mullistuksilta. Lintukuvaaja voi siellä harjoitella vaikkapa sinisorsien ja naurulokkien kanssa ja toivoa, että kalatiiran tullessa etsimeen tarkennus onnistuu. Laulujoutsenia voi nähdä niin lennossa kuin uimassa.
Kalatiira.
Puukiipijä.
Kaakkolan talviruokinta on lyhyen kävelymatkan päässä, joten siellä olen käynyt useasti. Hienoja hetkiä on ollut esimerkiksi pikkutikan tapaaminen ja kuvaaminen. Pyrstötiaisia olin käynyt useasti vartavasten etsimässä, ja lopulta onnistuin kuvaamaankin. Ovat kyllä vikkeliä otuksia! Kaakkolassa on ollut mukava kuvata sini- ja talitiaisia, punatulkkuja, keltasirkkuja ja niin edelleen. Puukiipijää sain kerran tarkkailla ja kuvata mukavan tovin.
Bongaaminen sinänsä ei varsinaisesti kiinnosta, mutta olen yrittänyt saada kuvia mahdollisimman monesta lajista. Jos onnistuu saamaan kuvan linnusta, jota ei maastossa tunnista, on lintukirjaa tutkimalla mahdollista päästä lajista selvyyteen. Viime vuonna BirdLife Suomi julkisti satavuotista Suomea juhlistavan 100 lintulajia -haasteen. Kampanja innosti minutkin sekä etsimään että määrittämään lintuja vähän sinnikkäämmin. Vuoden 2017 lajimääräksi tuli 84, mitä pidän ihan mukavana tuloksena. Enin osa näistä lajeista on kuvattuna, mutta joitakin tunnistin myös varmasti äänestä tai ilman kuvatodistettakin. Haaste ja haasteen Facebook-ryhmä jatkuvat tänäkin vuonna. Tuo ryhmä on valtavan kannustava ja ystävällinen, se todellakin poikkeaa edukseen netin keskusteluryhmistä. Ryhmässä on jäsenenä pitkään harrastaneita, taitavia määrittäjiä, jotka auliisti neuvovat aloittelijoita.
Pikkutikka.
Kerran Järvenpään rantapuistossa kameraa ulkoiluttaessani vastaantulija tiedusteli, onko näkynyt harvinaisuuksia. Kerroin ettei semmoisia ole sattunut tulemaan vastaan. Totesin vielä, että mukava paikka tämä puisto, kun joskus voi nähdä vaikkapa telkän tai silkkiuikun ihan keskellä kaupunkia. Mielessäni naureskelin, että minähän en harvinaisuuksia edes tunnistaisi, vaikka aivan eteen lennähtäisi. Ja näinhän se sitten olikin…
Elokuussa 2017 kävin taas Rantamon altailla ja sain mukavan kuvan rantasipistä. Paluumatkalla näin Vanhan Ruskelantien ja Lammaskalliontien risteyksessä haukan, jota en tietenkään tunnistanut. Petolinnut ovat vielä aivan vierasta sakkia. Jos olisin ottanut heti repun selästäni ja kaivanut kameran esille, olisin ehtinyt hyvinkin kuvata linnun. Mutta jäin liian pitkäksi aikaa ihmettelemään, ja lintu otti siivet alleen. Kotona yritin lintukirjasta tutkia haukan kuvia, mutta en onnistunut näkemääni määrittämään.
Punajalkahaukka.
Pari päivää myöhemmin työtoveri kertoi nähneensä Lammaskalliontiellä melko pelottoman oloisen haukan, jota voisi olla helppo kuvata. Punajalkahaukka oli kuulemma vähän harvinaisempi tapaus, jota moni lintuharrastaja oli lähtenyt bongaamaan. Niinpä oli työpäivän jälkeen minunkin pakko käydä tuo lintu kuvaamassa. Ja siinä sitten tajusin, että melko varmasti olin tämän kaverin tavannut jo muutamaa päivää aiemmin.
No, olenko jo oikea lintuharrastaja? Vaikka en tunne kaikkia yleisiäkään lajeja kunnolla. Vaikka äänet ovat aivan mahdottomia oppia. Onneksi linnuista voi olla kiinnostunut niin monella tavalla, ja luonto tarjoaa elämyksiä kaiken tasoisille harrastajille. Oma harrastukseni on hyvin pienimuotoista. Ehkä tässä blogissa saamme myöhemmin lukea aivan toisenlaisen harrastajan tarinan?
Teksti ja kuvat:
Susanna Kaukinen
Matkakertomus kävelykisan voittoon 2017, talvella 2018
"Meissä on se vika et jos jotain tehhään niin täysillä!" totesi vielä paria astetta minua sitkeämpi veljeni kuultuaan pikkusirrihavainnostani (182. laji elokuun 4. pv). Juuri tästä syystä pohdin pitkään ja perusteellisesti osallistumistani Apuksen vuoden 2017 ekokävelykisaan. Tehtyäni päätöksen osallistumisesta Joulun 2016 tienoilla analysoin aikaisemman ekokisavuoden listaukseni pohjalta Apuksen alueella havaitut kävelykisamielessä helpot, työläämmät, vaikeat ja sitäkin vaikeammat lajit, jotta vuoden vaihtuessa työsuunnitelma olisi valmis ja resurssit tulisi kohdennettua tavoitetta hyödyttävällä tavalla.
Analyysini osoitti, että 2010-luvulla Apuksen alueella havaittuja helppoja lajeja olisi 122 kpl, jonka lisäksi työläitä lajeja olisi 34 kpl. Näiden lisäksi vaikeita lajeja olisi 50 kpl ja kaikkein vaikeimpia lajeja 54 kpl (bonuslajit). Niinpä asetin tavoitteeksi 160 lajin havaitsemisen vuoden aikana. Ja jos kohdalle osuisi 170 lajia, olisin tosi iloinen. Tämän lisäksi päätin puheenjohtajan vuoden 2016 kävelykisan kommentoinnin innoittamana, että vuonna 2017 kävelykisan voittajalla menee 1000 km rikki!
Vuoden vaihtuessa alueella oli heti tarjolla useampi bonuslaji. Niinpä suuntasin Uudenvuodenpäivän aamuna Tuusulan Mikkolaan, jossa päivän valjetessa 10 min odottelun jälkeen pähkinänakkeli tuli vakioruokinnalleen. Tästä iloisena suuntasin Tuusulajärven länsipuolitse Järvenpään kaatopaikalle, jossa muutamien paikalla olevien harrastajien kanssa etsittiin tunturikiuru näkyviin. Päivän viimeinen kohde oli Kaakkolan talviruokinta, jossa alueella talvehtiva viitatiainen näyttäytyi pienen odottelun jälkeen. Päivän saldo oli 24 lajia ja 31,74 km.
Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina suuntasin aamuvarhaisella kohti Mäntsälää. Jalassa oli ensimmäistä kertaa uudet nastavarsikengät, kun olin ajatellut niiden helpottavan kulkua jäisellä tiellä. Valinta osoittautui virheeksi, nastakengät olivat kovat kävellä ja jalat kipeytyivät jo menomatkalla. Kun kantapäiden suojateipit eivät pysyneetkään kiinni, oli seurauksena rakot molempiin jalkoihin. Onnekseni hiiripöllö oli tullut n. 1,5 km vastaan, havaitsin sen hakkuuaukean haavassa ennen Mäntäsälän taajamaa. Oloani lievitti myös osaltaan aamuhämärissä Nummisen risteyksen kohdalla sähkötolpan päähän lennähtänyt sponde viirupöllö. Tulomatkan kipuja helpottamaan tarvittiin pari Buranaa. Harmikseni Haarajoen Pullokioski oli kiinni ja repussa olleet juomat jo loppu, siispä moottori kuivana kotiin tarkistamaan vauriot 50 km kävelyn jälkeen!
Tammikuulle osui vielä yksi pidempi reissu, kun otin lomapäivän ja kävin 23.pv yrittämässä Nurmijärven Savikolla vuorihemppoa. Matkaa kertyi reilu 54 km ja tuliaisina mm. ampuhaukka ja teeri, mutta tuulisen kelin ja ampuhaukasta rauhattomien lintujen vuoksi ei vuorihemppoa eikä kiikarilla edes kunnollista havaintoa urpiaisesta saati tundraurpiaisesta, joita molempia alueella olleessa isossa parvessa taatusti oli. Tammikuun lopussa lajeja oli kasassa 41 ja kilometrejä 177.
Helmikuussa lajeja tuli lisää vain 7, vaikka käveltyä tuli lähes yhtä paljon eli 170 km. Toisen viikon sunnuntaiaamuyöstä suuntasin kohti Hyvinkäätä, jossa turkinkyyhky näyttäytyi pienen odottelun jälkeen vakioruokinnallaan. Alkumatkasta näin myös spondena saalistavan lehtopöllön Järvenpäässä.
Olin sopinut yöpymisestä veljeni luona Hyvinkäällä sekä ottanut maanantaiksi lomapäivän, joten seuraavana aamuna matka jatkui kohti Savikkoa. Nyt onnisti ja vuorihemppo löytyi pitkän etsimisen jälkeen. Paluumatkalla Nukarissa onnistuin näkemään vielä valkoselkätikkaparin erään talon pihapuussa.
Loppukuusta 25.pv olin autolla Mäntsälän perillä Metsäkylässä etsimässä peltopyitä, kun Noora ja Hanna ilmoittivat WhatsAppissa varpuspöllöstä Kerava Ilmarisentiellä. Parin sekunnin miettimisen jälkeen lähdin äkkiä kotiin ja siitä kävellen ilmoitetulle paikalle - tyhjin käsin. Päätin jatkaa matkaa Pyörökallion talviruokinnalle ja yllätyksekseni tiaisten ym. varoittamana varpuspöllö löytyi Vironmetsän polun tienoilta.
Maaliskuussa en töissä tapahtuneiden muutosten ja siitä johtuneiden työkiireiden sekä muiden harrastusten takia ehtinyt tehdä kuin kaksi kävelyreissua (yht. 100 km ja lajeja 18 kpl). Reissuista jälkimmäinen olikin varsinainen puristus, kun otin liukumavapaan 27.pv ja klo 02.00 lähdin kävelemään kohti Lepsämää. Olin vienyt kaukoputken edellisenä iltana tutuille jemmaan ja Isoniitun tulvalle tulin kaukoputken kanssa klo 11.30. Paikalla oli Arja Heikkinen ja hänen kanssa yritettiin löytää lyhytnokkahanhea arviolta 2500 lepäävän hanhen laumasta.
Vähän myöhemmin paikalle tuli Toimisen Pekka ja sanoinkin Pekalle sormella "tennareitani" osoittaen, että en halua lähteä täältä kotiin tyhjin käsin, joten etsitkö minulle sen linnun. No Pekka etsi ja puolen tunnin jälkeen löysi nukkuvan linnun, joka myöhemmin vielä nousi ylös, jolloin tuntomerkit oli hyvin havaittavissa. Paluumatkalle lähdin klo 13.15, mutta ennen sitä olin diilannut uuden kaukoputkeni Heikkisen Arjalle koekäyttöön, olin sanonut hakevani sen häneltä muutaman päivän kuluttua. Paluumatka oli hyvin työläs, jalkojen kipujen takia meni muutama Burana ja energiatkin loppui. Kuitenkin onnistunut päivä - 76,08 km kävelyä ja 22 tuntia liikkeellä.
Huhtikuussa kevätmuutto pääsi todenteolla vauhtiin ja uusia lajeja saapui lähes päivittäin. Lepsämän reissun kipeyttämästä lihaksesta huolimatta päätin sunnuntaina 2.pv kävellä järven taakse Rantamoon ja reissu olikin hyvä - yhteensä 19 lajia, parhaimpina merihanhi ja punasotka Tuusulanjärvellä.
Seuraavana perjantaina pidin taas liukumavapaan ja läksin aamuyöstä 02.35 kävelemään Mäntsälään etsimään Isolaakeelta pikkujoutsenta. Perillä olin 2 tuntia, mutta alueelta löytyi vain muutama laulujoutsen. Menomatkalla havaittu rautiainen piti huolen siitä, että Mäntsälän aseman ja junan sijaan kävelin takaisin kotiin. Se oli 67,5 km:n hylsypäivä - rautiainen ja neljä muuta tavallista lajia ei paljon lämmittänyt mieltä.
Tilannetta paikkasi Pääsiäispäivänä Krapin golfkentällä vielä ollut mustaleppälintu. Vanhakylänniemen sepelrastas -ohari seuraavana päivänä sen sijaan jäi vähän harmittamaan. Kevät kuitenkin eteni ja 100 havaittua lajia tuli täyteen 22. päivä Rantamossa.
Liikkumista helpottamaan tilasin huhtikuun jälkipuoliskolla saksalaisesta nettikaupasta pyörän perään kiinnitettävän peräkärryn, jonka modifioin lisäaisoilla kävelyvetoon sopivaksi. Kärry helpotti kaukoputken ja retkivarusteiden kanssa liikkumista huomattavasti (jopa niin paljon että loppusyksystä juoksin pieniä pätkiä sen kanssa) ja teki pitkienkin matkojen taittamisesta miellyttävää. Taisi mies kärryn kanssa olla melkoinen näky ja ihmetyksen aihe ohikulkijoille.
Huhtikuun viimeisen reissun tein hälyn perässä Vanhakylän pelloille, jossa punajalkaviklo oli edelleen paikalla loppuiltapäivästä. Kaikkinensa huhtikuussa oli 9 lähtöä, niistä kertyi kävelyä 244 km ja lajeja kuun lopussa oli kasassa 112 kpl.
Toukokuussa oli odotettavissa valtavasti massaa ja lajeja, kun muuton pääaalto tuli Suomeen. Kuukausi alkoi heti kahdella hienolla yllärillä, kun Asikaisen Mikan hälyttämänä Vappuaamuna katsoin Teriojan kalliolta Lammaskalliolle päin ja havaitsin jalohaikaran tulevan lähes suoraan kohti Tuusulanjärven yli. Hieno hetki! Päivän lopulla huomasin vielä Järvenpäässä Tervanokan edustalla uiskentelevan kyhmyjoutsenen. Hälystä paikalle rientänyt Hermaksen Mika ei harmittavasti ehtinyt nähdä lintua, kun kanoottimies meloi suoraan lintua kohti ja lintu nousi lentoon kadoten Vanhakylänniemen taakse.
6.5. Tornien taisto Kaakkolan tornissa Järvenpäässä
Seuraavana lauantaina oli vuorossa tornien taisto. Olin mukana Niirasen Sepon joukkueessa Kaakkolan tornissa Järvenpäässä ja päivä oli torniporukalle menestys - syntyi tornin uusi ennätys 84 lajia. Paras laji oli hetkeksi paikalliseksi tippunut pohjansirkku, jonka Arto Aaltonen tunnisti heti laulusta. Yritimme Sepon kanssa saada siitä näköhavainnon, mutta lintu jatkoi matkaa. Sain siitä kuitenkin hyvän äänitteen muistoksi.
Viikkoa myöhemmin sunnuntaina 14. päivä olin suunnannut heti aikaisin aamusta uudelleen Rantamoon, vaikka olin edellisenäkin päivänä kävellyt sinne ja nähnyt mm. sinirinnan. Olin jo juonut ensimmäisen kupin kahvia, kun vähitellen muuta porukkaa alkoi ilmaantua paikalle. Mukavassa porukassa ja puheensorinassa oli kiva tehdä havaintoja ja staijata taivasta. Ties mones kahvikuppi/eväsleipä oli käsissä, kun Heinusen Keijo ilmoitti pedosta taivaalla. Ylisen Mika totesi lähes heti, että tämä ei ole haukka, se on pöllö! Minulta meinasi tippua kahvit syliin, niin kiire tuli kaukoputken ääreen. Keväänsinisellä pilvettömällä taivaalla kaarteli upeasti muuttava suopöllö arviolta 100 metrin korkeudessa - voi että siitä olisi saanut hienoja kuvia kunnon kameralla. Viitisen minuuttia myöhemmin pöllön perässä meni mehiläishaukka - sekin uusi laji.
Kylläisenä päivän antiin lähdin kävelemään kotiin järven eteläpäädyn ympäri. Jossain Tuusulan kirkon kohdilla tuli WhatsApp -viesti, mutta pysähdyin katsomaan sitä vasta puoli kilometriä myöhemmin. Oli tullut häly, jossa ilmoitettiin, että Rusutjärven Kirjokallion pellolla on kattohaikara. Totesin mielessäni, että tämä ylimääräinen 8 kilometrin lenkki kannattaa tehdä väsymyksestä huolimatta, joten menin paikalle ja näin linnun kauempana pellolla.
Loppukuulle mahtui vielä Helatorstain aamupäivän staijausta Tuusulanjärvellä Saarelan rannassa, jossa lapintiirakaksikko kierteli järveä useita kertoja rannanmyötäisesti. Loppuiltapäivän kuoroesiintymisen jälkeen lähdin illalla kävelemään kohti Ridasjärveä samalla yrittäen kuunnella yölaulajia. Kehrääjä löytyi, samoin tuntemattomaksi nopeana silmähavaintona aamuhämärissä Jokelassa jäänyt vaalea pöllö (sarvipöllö?). Puolen tunnin kanervikossa otettujen torkkujen jälkeen tuntui hyvältä kuulla ja nähdä aamuvalossa kangaskiuru Hyvinkään Kapilamminnummella. Ridasjärven tornilla olin 9:ltä ja hieman myöhemmin paikalle tuli Savelaisen Mikko, jota saan kiittää havaitsemani jokisuistosta nousseen pienten kahlaajien parven tunnistamisesta jänkäsirriäisiksi. Paluumatka alkoi puoliltapäivin ja muutamien mikrounien (nuokkumista bussipysäkillä pää käsien varassa) jälkeen olin hyvin väsyneenä kotona joskus klo 22 jälkeen, retken pituus oli 74.69 km ja 26h! Ei hullumpi lomapäivä.
Seuraavana iltana suuntasin Tuusulan Mikkolaan, jossa pensassirkkalintu olikin hyvin äänessä ennen puoltayötä. Matkalla Rantamoon kuuntelin myös viitakerttusta ja lehtopöllöä. Rantamosta ei löytynyt mitään uutta varhaisessa sunnuntaiaamussa, joten suuntasin suunnitelman mukaan aamuksi Järvenpään Lemmenlaaksoon etsimään idänuunilintua. Lintu löytyikin äänen perusteella puolen tunnin etsiskelyn jälkeen läheltä eteläportaita, tosin en saanut näkökontaktia. Kotona olin puoliltapäivin ja siitä äkkiä autolla Saukkolaan hakemaan elistä keltajalkaviklosta, sillä Formulat alkaisivat klo 15 ja siihen piti ehtiä telkkarin ääreen. Kylläpä uni maistui hyvältä jo alkuillasta.
Toukokuun lopussa lajeja oli kasassa jo 168 kpl ja mielessä kävi häivähdys että tavoite alkaa olla jo täynnä. Toukokuussa uusia lajeja oli tullut 56 kpl yhteensä 11 retkellä ja matkaakin niillä oli kertynyt mukavat 321 kilometriä, siis vain 5,73 km/laji!
28.6. Tässä vaiheessa vielä hymyilee, kun viiriäinen naksuttelee taustalla
Kesäkuu alkoi kylmän sään vallitessa ja yölaulajia puuttui edelleen runsain määrin Suomesta. Varmana pitämäni viitasirkkalintu jäi haaveeksi, sillä lähin lintu Hyvinkään Myllykylässä oli paikalla kuukauden puolivälin jälkeen ne neljä päivää, jotka eivät sopineet ohjelmaani. Muutenkin kesäkuun jälkipuoliskon viikonloput oli kuormitettu muulla ohjelmalla, joten kuukauden viisi lähtöä koostuivat kahden ensimmäisen viikonlopun retkistä (mm. luhtahuittia kuuntelemassa Ridasjärvellä) sekä Nurmijärven Kyläjoentielle suuntautuneesta viiriäisretkestä lomapäivänä kuun lopulla. Lajeja kesäkuussa kertyi lisää vain 6 kpl ja kilometrejä 163.
Heinäkuun alkupuolisko oli lintumaailmassa tänäkin vuonna (2017) hiljainen ja siksi tein vain pari iltakävelyä Rantamoon - uutena havaintona suosirri. Kuukauden jälkimmäinen puolisko oli kesälomaa ja lyhyen lomareissun jälkeen keskityin kahlaajamuuton seurantaan Rantamossa, jonne kävelin loppukuun aikana yhteensä 8 kertaa. Uusia lajeja kertyi heinäkuussa 5 kpl ja kävelyä 261 km.
Elokuun alkupäivät oli vielä lomaa ja siksi olin ahkerasti Rantamossa. Ahkeruus palkittiin perjantaina 4.pv, jolloin näin uusina lajeina tavanomaisen tyllin lisäksi kuovisirrin ja pikkusirrin Olkion Joukon kanssa. Töiden alettua innostus golfinpeluuseen vei voiton lintujen etsimisestä - olin nimittäin Porvoossa pelaamassa golfia kun tuli häly punajalkahaukasta Tuusulan Lammaskalliolla. Pelasin kierroksen loppuun, kotimatkalla kävin autolla katsomassa lintua ja seuraavana iltana sitten kävellen - onneksi lintu viihtyi alueella pidempäänkin. Loppukuulle osui vielä Sipoon puolella lentävien kahden pähkinähakin havaitseminen Keravan Keinukalliolta. Retkipäiviä elokuussa oli vain 6, kilometrejä 138 ja uusia lajeja 5 kpl.
Sateinen syksy näkyi viivästyneinä puinteina. Tästä huolimatta lapinkirvisiä oli Rantamossa syyskuussa hyvin havainnoitavissa, sen sijaan heinäkurppa jäi näkemättä. Perinteinen Kukkulan Kuningas -lintukisa oli 17. päivä ja osallistuin siihen Jouko Olkion joukkueessa Kulomäellä Tuusulan etelärajalla. Lähdin liikkeelle aikaisin tarkoituksena käydä tarkistamassa, olisiko Keravan kaatopaikalla nähtävissä siellä satunnaisesti havaittu huuhkaja. Olin erittäin onnekas, sillä huuhkajan aamuhuhuilu kuului jo Alikeravantielle. Nähtyäni linnun jatkoin matkaa Korsoon, jossa pystyteltiin aamutoria. Kyllä lettukahvit torikahvilassa maistuikin tuossa hetkessä hyvältä. Itse tapahtumapaikalla Kulomäellä kisa sujui tuulisesta säästä huolimatta kohtuullisen hyvin ja sain uusiksi lajeiksi lapinsirkun ja merikotkan. Lisäksi mäeltä katsottiin hälytyksen saaneina pilvien lomaan kadonnutta kiljukotkalajia, määritys lienee tätä kirjoitettaessa edelleen avoin eikä siten ole mukana havaituissa lajeissani. Syyskuu päättyi Keravan Palokorvenkadulta löydetyn taigauunilinnun bongaamiseen, kireän aikataulun takia hälyn tultua jouduin juoksemaan paikalle jotta aikaa etsimiseen jäisi hieman. Onneksi paikalla oli jo Asikaisen Mikan lisäksi muutama muu etsijä ja lintu löytyi kohtuullisen nopeasti. Taigauunilintu oli vuoden 190. laji!
21.10. Keinukalliolla maakotkaa tähystämässä
Syys-lokakuun vaihteessa olin kuoron kanssa Chicagossa ja mukana oli toki pikkukiikarit. Näin matkalla parikymmentä paikallista lajia, mukavimpana niistä kolibri - on se pieni! Lokakuussa tein muutaman linturetken. Kävin kerran Rantamossa - katsomassa sepelhanhea, jonka paikallaolon Jouko Olkio oli varmistanut. Muuten matkat suuntautuivat lähinnä Keravan Keinukalliolle, jossa kolmas kerta toden sanoi ja näin maakotkan lennossa. Se oli vuoden viimeinen uusi laji, sillä marras-joulukuun 7 lähiretkeä eivät enää lisänneet lajimäärää.
Vuoden aikana havaitsin kaikkiaan 192 lajia, kävelin 1873 km ja vietin aikaa luonnossa lintuharrastuksen parissa 657 tuntia eli 82 työpäivää - vapaa-ajalla! Retkistä peräti 8 oli yli 50 kilometrin mittaisia. Vuosi lisäsi itsetuntemusta, itsehillintää, kivun ja väsymyksen kestävyyttä. Se vaati tavoitteellisuutta ja täydellistä sitoutumista. Se opetti kärsivällisyyttä ja pettymysten kestoa - esimerkkinä se hetki, kun talvipakkasessa Nurmijärven Savikon vuorihemppohylsypaikalla tiesi, että edessä on vajaan 30 km:n kävelymatka kotiin. Silti vuodessa oli jotakin kiehtovaa. Kävelyhavainnoinnissa pyörä alkoi tuntua nopealta liikkumisvälineeltä, auto suorastaan supernopealta.
Vuoteen sisältyi myös epäonnistumisia. Ehkä karvain niistä oli mustavaris Rantamossa 5.3. Olin punaisen ladon betonilaatalla juomassa eväskahveja mieluisan pulmushavainnon jälkeen ja kotimatka jo mielessä. Katselin samalla välillä kiikareihinkin turvautuen pellolla laajalle levinnyttä varis- ja naakkaparvea mietiskellen, että alkaisi olla mahdollisuus mustavariksen näkemiseen. En kuitenkaan katsonut joka ikistä lintua sillä silmällä ja kotona iltapäivällä sain Tiirasta lukea, että kahvinjuontini aikoihin Rantamon kukkulalta oli tehty mustavarishavainto. Kysyin mielessäni, miksi lajista ei tehty WhatsApp -hälyä. No - kyseinen henkilö ei ilmeisesti ole mukana Apuksen WhatsApp -ryhmässä - siinä syy.
Viitasirkkalintua pidin ns. varmana tapauksena, mutta sää (kolea alkukesä) teki tepposet eikä lintuja tullut paljoa Suomeen. Harmaasorsa oli myös listallani melko varma työnteolla havaittava laji, mutta laji havaittiin parissa paikassa huhtikuussa ajanjaksona, jolloin en työ- ja muilta harrastuskiireiltä ehtinyt liikkumaan. Punakuiri oli vähän saman oloinen laji, yritin useampaan kertaan staijata muuttoparvia - turhaan (tosin näin yhden todennäköisen kuiriparven arviolta 3 kilometrin etäisyydeltä). Ja syyskuun 21. päivä lintu ehti häipyä Rantamosta ennen kuin ehdin kävellen paikalle.
Marraskuisena sunnuntaina olin puolestaan juuri lähdössä kuoroon, kun klo 15 tienoilla Olkion Jouko soitti ja kertoi, että Tuusulanjärvellä on pikkukajava pikkulokin sijaan. Lintu oli ilmoitettu pikkulokkina jo edellisenä päivänä eikä se tuolloin kiinnostanut pätkääkään - etsin sen sijaan pohjantikkaa Keravan Haukkavuorella. Olkion soiton jälkeen päätin, että käyn järvellä seuraavana päivänä. Päätin mennä aamupäiväksi töihin ja jos häly tulee, lähteä töistä ennen puoltapäivää lintua katsomaan. Häly tuli, mutta lintu oli kadonnut jo ennen kuin ehdin töistä kotiin.
Vuoteen sisältyi lukuisia yllättäviä onnistumisia - myös sellaisista lajeissa, joista en osannut unelmoidakaan. Yllättävin oli pohjansirkku, joka laskeutui Tornien taistossa Kaakkolan tornin viereen laulamaan muutamaksi minuutiksi. Unohtumattomin oli puolestaan suopöllö keskikorkealla kevään sinertävällä taivaalla. Odottamattomin oli tammikuisessa aamuhämärässä eteeni sähkötolpalle ihailtavaksi laskeutunut viirupöllö. Odotetuin työvoitto oli kuovisirrin näkeminen Rantamon kahlaajarannalla kesäloman viimeisenä päivänä ja ilahduttavin oli pikkusirrin laskeutuminen kuovisirrin seuraksi paria tuntia myöhemmin. Pakollisin haettava laji oli puolestaan kattohaikara, jonka vuoksi oli palattava 4 kilometriä takaisinpäin väsymyksestä huolimatta.
Vuoden onnistuminen näin erinomaisesti ei olisi ollut mahdollista ilman muiden tekemiä havaintoja ja niistä tiedottamista eri kanavissa. Haluan kiittää kaikkia vuoden aikana myötäeläneitä lintuharrastajia sekä erikseen Olkion Joukoa erityisesti sepelhanhipäivityksestä, Savelaisen Mikkoa jänkäsirriäishavainnosta, Asikaisen Mikaa jalohaikarahälystä, Heinusen Keijoa suopöllön löytämisestä keväiseltä kirkkaalta taivaalta ja tietysti koko mukavaa Kaakkolan tornin Tornien Taisto -porukkaa leppoisasta yhteishengestä uutta torniennätystä tehdessämme.
Loppuun asti yritettiin, vuoden viimeinen kävelyreissu Uudenvuodenaattona suuntautui Järvenpään Lemmenlaaksoon olematonta pohjantikkaa etsimään. Ei löytynyt edes tuoreita merkkejä lajista mutta osin aurinkoinen keli ja kunnon siirtymätaipale kodista Lemmenlaaksoon nosti mukavia muistoja mieleen. Aina ei voi onnistua - ei edes joka toinen kerta. Kotiin palattuani kasassa oli vuoden aikana tehdyistä 78 retkestä kertyneinä 1873 kävelykilometriä, 657 tuntia kävelyä/havainnointia ja 192 havaittua lajia. Helpottuneena ajattelin: "Se oli sitten siinä - nyt on muiden vuoro".
Mika Lätti
Kolsan lammet, linturetki 30.5.2017
Laulujoutsen pesällään. Kuva: Timo Tapaninen.
Kello oli vasta 6 ja aamun aurinkoon oli kokoontunut
kymmenkunta innokasta lintuharrastajaa. Aamun lämpötila oli muutaman asteen
plussan puolella ja Virtalantien lammen pinnalta kohosi hienoinen utukerros.
Lammen takarannalla laulujoutsen hautoi pesässään ja liejukana käväisi
pitämässä joutsenelle hetken seuraa. Mustakurkku-uikut heräilivät
rantaruovikosta, muutama naurulokki metelöi ja kalatiirat olivat jo
kalastuspuuhissa.
Puron ylitys, pellon reunan tarkastus ja olimme tällä
hetkellä hiljaisella kakkoslammella. Napakelkka tönötti yksinäisenä lammen
toisessa päässä. Päivisin tämä on kalatiirojen levähdyspaikka. Virtalantien
lammella pesivä laulujoutsen on parina aiempana vuotena siirtänyt poikueensa
kesän ajaksi tälle kakkoslammelle. Mielenkiintoista toimiiko sama kaava myös
tänä kesänä.
Käpytikka. Kuva: Pirjo Tapaninen.
Matka jatkui metsäpolun kautta radanvarren lammelle, jossa
naurulokit pesivät. Lammella pesii myös haapana ja mustakurkku-uikku.
Metsäpolulla kuulosteltiin sirittäjää ja tiltalttia.
Paluu takaisin samaa polkua ja elämä kakkoslammilla näytti
heränneen, musta-kurkku ja haapanapariskunnat olivat uineet esiin ruovikosta.
Jokaisella kolmella lammella on mustakurkku-uikkupariskunta, jää nähtäväksi
montako kirjavanaamaista pesuetta kesällä lammilla uiskentelee.
Alue on myös tikkojen valtakuntaa, tällä kertaa havaittiin
useampi käpytikka, mutta paikalla nakuttelee myös palokärki, harmaapäätikka ja
pikkutikka. Kakkoslammen tuntumassa, käävän alla on kaunis pyöreä kolopesä,
jossa ei tosin ole vielä elämää havaittu. Jännityksellä odotamme ensimmäistä
valkoselkätikka havaintoa.
Lampien linnusto on mielenkiintoista, mutta metsäalueella on
paljon myös pikkulintuja, joiden ääniä kannattaa tulla kuuntelemaan.
Närhi. Kuva: Timo Tapaninen.
Retken lintulista:
Laulujoutsen, liejukana, mustakurkku-uikku, haapana,
naurulokki, kalatiira, pikkuvarpunen, käpytikka, varis, naakka, töyhtöhyyppä,
sinisorsa, tiltaltti, sirittäjä, närhi, käki, sepelkyyhky, mustarastas, räkättirastas,
laulurastas, peippo, kirjosieppo.
Pirjo Tapaninen
Kevätretki Porvooseen 20.5.
Varlaxudden
Apus teki Suomen Luonnon päivänä 20.5. kokopäivän retken Porvoon tunnetuille lintupaikoille. Retken ensimmäisenä kohteena oli Porvoon Emäsalon kärki, Varlaxudden, jossa tarkoituksena oli seurata arktikamuuttoa aamupäivän ajan. Saavuimme Varlaxuddenille puoli kahdeksan jälkeen ja saimme heti kuulla meitä aikaisemmin Emäsaloon ehtineiltä agenteiltamme Mikolta ja Mikalta, että kuusi vesipääskyä lepäili paikallisena meressä saaren edustalla. Muuta erityisempää ei aamun ensitunteina ollut nähty. Emäsalossa vietettyjen reilun kolmen tunnin aikana nähtiin joitakin muuttavia kahlaajia, kuikkia ja kaakkureita, sekä pitkiä nauhoja alleja aivan meren pinnassa kaukana väreilyssä. Paikalliset tukkakoskelot tekivät useita ohilentoja meren yllä. Petolintuja havaittiin muutamia, mm. paikallinen vanha merikotka, muuttava ruskosuohaukkanaaras ja tuulihaukka. Merikihun ohilento aamupäivän aikana lämmitti auringon lisäksi retkeläisten mieliä. Auringon lämpö sai myös kivikkoisen saaren rantakäärmeet esiin. Staijipaikkamme läheltä löytyi ainakin kuusi eri yksilöä.
Rantakäärmeet kivikossa
Mitään massa-arktikamuuttoa ei Emäsalossa varsinaisesti
nähty. Kylmä rintama oli yön aikana pyyhkäissyt Etelä-Suomen yli ja työntänyt muuttoreitin
etelämmäs rannikolta. Juuri lähtiessämme parvi valkoposkihanhia ylitti kärjen,
joten ainakin pieni tuulahdus arktikasta saatiin. Rintaman jälkeinen tyyni ja
odotettua lämpimämmäksi osoittautunut sää suosi kuitenkin retkeilijöitä ja
ainakin allekirjoittanut tuli kokeilleeksi nk. staijarin tulitikkurusketusta.
Toivottavasti muut retkeläiset osasivat suojautua auringolta paremmin
Ruokosirkkalintua kuulostelemassa
Emäsalon kärjestä jatkoimme matkaa Ruskikselle, Porvoonjoen ruovikkoiseen suistoon. Pysähdyimme ensin Sikosaaressa, jossa oli paria päivää aikaisemmin havaittu ruokosirkkalintu. Hetkittäin laulava lintu löytyikin nopeasti 2. puusillan luota ja allekirjoittanut ja ehkä muutama muukin retkeläinen sai siitä hienon eliksen. Jakauduimme seuraavaksi kahteen ryhmään tornivierailuja varten. Osa retkeläisistä kiipesi Sikosaaren vanhaan lintutorniin, josta parhaana havaintona oli naarasvalkoselkätikka. Pohjoisniityn tornilta ei löytynyt harvinaisuuksia, mutta tornista nähtiin paikallisia kahlaajia, mm. suokukkoja, liroja ja punajalkavikloja ja kuultiin satakieli.
Viimeisenä retkikohteena oli Ekuddenin luontopolku Tarkkisissa, vähän matkan päässä Pohjoisniityn tornilta. Luontopolku kiertää noin 1,5 km lenkin rantalehdossa ja sekametsässä. Metsälehmus- ja tammilehto oli kauneimmillaan kevätasussa, täynnä kukkivia valkovuokkoja eikä hyttyset vielä vaivanneet. Parhaimmillaan luontopolku olisi varmasti aikaisin aamulla, kun laululinnut ovat aktiivisimmillaan, mutta löysimme iltapäivän aikana kuitenkin aktiivisesti laulavan pikkusiepon Sammalavikenille avautuvan lintutornin lähellä. Retken lajilistalle kertyi alustavasti 87 lajiin. Havaitut lajit löytyvät täältä.
Kiitokset retkelle osallistuneille mukavasta seurasta ja hyvää lintukesää kaikille!
Noora Andersson
Pohjoinen 4, Etelä 0
Jääkiekon
MM-kisojen ohessa käydään huomattavasti merkittävämpää koitosta, jossa
vastakkain ovat jättiläismäinen Pohjoinen Ulottuvuus (Nu, Hy, Mä) ja
monisilmäinen Eteläinen Ensituloalue (Ke, Tu, Jä). Ottelu ei ole virallinen,
palkintoja ei jaeta, mutta tämänhetkinen tulos tiedetään. Pohjoinen johtaa
ensimmäisen erän loppupuolella vakuuttavasti 4-0. Maalinteko alkoi jo
maaliskuussa, kun Nurmijärveltä löytyi vuoden ensimmäinen rariteetti eli
huippuharvinaisuus. Pekka Sorkkilan löytämä Suomen ensimmäinen keväinen taigarautiainen sai
valtakunnallista huomiota, mutta näyttäytyi vain löytäjälleen. Linnusta on
varma havainto ja hieno valokuva, jotka evät anna Etelälle minkäänlaista
mahdollisuutta jälkipeliin eli vääntömomentin käyttämiseen. Poikkeuksellisen
kylmä huhtikuu ei tuonut muutosta, vaikka syöttöpeli toimi molemmilla
joukkueilla: arosuohaukkoja, sepelrastaita ja jalohaikaroita nähtiin
kummassakin päädyssä, mutta tässä koitoksessa niistä ei tule maalia.
Kevät jatkui kylmänä, Etelän mielestä jopa hyytävänä, sillä Pohjoinen tykitti
toukokuun puolivälissä kolme maalia viikossa! Ensin Jukka Laiho löysi
ruostepääskyn Mäntsälän Kilpijärveltä ja siitä tuli samalla virallisesti alueen
300 laji. Pohjoisen Ari Väätäinen maalasi heti perään löytämällä
palsasirrin Hyvinkään Kytäjältä. Se oli vasta toinen Apus-alueen havainto
lajista. Pari päivää myöhemmin ykkössentteri Jari Siven löysi punakaulahanhen Ridasjärven tornin
yli muuttaneesta valkoposkihanhiparvesta. Tämä on jo pitkään odotettu
lajilisäys Apus-alueen listalle. Elämme siis harvinaisia aikoja ja tässä
mielessä erittäin hyvää lintuvuotta. Pidetään aistimet avoimina ja mieli
valppaana. Myös Etelässä!
MSv
Syysretki Söderskärin majakkasaarelle 24.9.
Söderskärin majakka
Apuksen syyskauden pääretkelle Söderskärille lähti 13 apuslaista. Tällä kertaa sää suosi retkeä paremmin kuin viime vuoden kevätretkellä, ja kaikki retkelle lähtijät pääsivät kommelluksitta saareen ja takaisin. Ludde -vene lähti Kalkkirannan suojaisesta satamasta puoli kuudelta aamulla ja venematka saarelle tehtiin pimeässä eikä menomatkalla nähty juuri lintuja. Avoimella merellä vain jokunen lokki erottui kaartelemassa hitaasti valkenevaa taivasta vasten.
Lintuasema tarjosi retkeläisille tuulensuojaa.
Ludde kiinnittyi Luotsisaaren laituriin noin tunnin
venematkan jälkeen. Aamu koitti Söderskärin saarilla tuulisena ja harmaana,
mutta lintuaseman tarjoama tuulensuoja mahdollisti lintujen tarkkailun melkeinpä
mukavasti. Saimme retkeä edeltäneiden päivien lintutilanneraportin ja hyviä
vinkkejä paikallisista linnuista lintuaseman miehittäjältä PSLY:n Antti
Hulsilta. Luoteistuuli oli sen verran kova, ettei muuttoa juuri ollut. Sen
sijaan tarkkailimme paikallisia lintuja silokallioisilla saarilla ja lähiluodoilla.
Paikalla viihtyi pari luotokirvistä, jotka vaihtelivat levottomasti paikkaansa,
mutta olivat välillä hyvin nähtävillä ja kuvattavissa. Majakkasaaren
rarimetsiköstä löytyi tällä kertaa lähinnä vain parvi hippiäisiä, punarinta,
pari peukaloista ja puukiipijöitä. Rantakallioilla viihtyi myös suokukkoja ja myöhäinen
meriharakka.
Hippiäinen napsi pikkuötököitä rarimetsikössä.
Vesiäisistä näimme joitakin kymmeniä haahkoja, alleja ja taveja, ja vähän erikoisempi havainto oli majakkasaaren saunan takana suuressa lammikossa sinisorsanaarasta tiiviisti seuraava nuori pilkkasiipi. Pari vaihtopukuista riskilää löytyi lähiluotojen vesiltä. Päivän mittaan retkeilijöille näyttäytyi kolme merikotkaa, ja varpushaukka kävi kerran hätyyttelemässä saarten västäräkit ja muut pikkulinnut lentoon. Muita petolintuja ei retkellä havaittu. Kaikkiaan päivän lajimäärä jäi pieneksi, mutta se ei retkeläisiä haitannut, Söderskär on aina upea retkikohde. Kiitokset kaikille osallistujille mukavasta retkipäivästä!
Retkellä nähtiin kaksi paikallista suokukkoa.
Söderskärin silokallioita.
Teksti ja kuvat: Noora ja Jesper Andersson
Haahkojen hyrinää Porkkalanniemellä
Muutontarkkailijat Pampskatanilla. Kuv: Noora Andersson
Auringonpaistetta, vesisadetta, lunta/räntää ja ukkosta, vain
tuuli puuttui tänään säidenhaltijan repertuaarista kun 20 retkeilijää suuntasi
Apuksen keväiselle muutonseurantaretkelle Kirkkonummen Porkkalanniemelle ja
Espoon Suomenojalle. Aamu valkeni pilvisenä, ja vesisade ehti kastella retkelle
lähtijät kevyesti jo ennen bussiin nousua ainakin Järvenpäässä. Matkalla
vesisade muuttui räntäiseksi eikä tuleva retkipäivä näyttänyt kovin
hohdokkaalta. Kuitenkin Porkkalanniemelle saavuttaessa taivas ehti kirkastua,
ja retki saatiin aloittaa tyynessä poutasäässä.
Pampskatania kohti kävellessä metsäpolun varrella raikui laulurastaan ja peipon laulu, mutta merenlahdella äänimaisema vaihtui runsaslukuisten haahkojen hyrinään. Määränpäässä hyrinän katkaisi välillä allien yksittäiset huudot ja lähiluodoilla lepäilevien valkoposkihanhien haukahdukset. Vaikka aurinko helli retkeläisiä, tuulen puuttuminen tarkoitti sitä, että kevätmuutto oli täysin pysähdyksissä. Ainoiksi muuttaviksi linnuiksi voitaneen tulkita yksinäinen kuikka ja mereltä mantereelle suunnannut käpytikka. Paikallisia vesiäisiä riitti kuitenkin etsittäväksi kiikareihin ja kaukoputkiin, ja löysimmekin haahkojen seasta mm. kaksi räyskää, alleja, harmaasorsia, tukka- ja isokoskeloita, tukkasotkia, kanadanhanhia ja merimetsoja. Kaksi merihanhea teki ohilennon, ja meriharakat ja lukuisat kalatiirat huutelivat kuuluvasti luodoilla. Kaivatut merikotkat näyttäytyivät vasta, kun aamu oli jo pitkällä ja saimme seurata etäältä ainakin seitsemän eri merikotkan liitoa meren yllä. Kesy kalalokki päivysti rantakalliolla herkkupalojen toivossa, eikä tällä ketaa pettynyt. Tarjolla oli ainakin leivänpaloja ja ehkä vähän juustoakin. Vastalahjaksi retkeläiset pääsivät kuvaamaan lokkia lähietäisyydeltä maalla ja ilmassa.
Kesy kalalokki palkitsi herkkupalan antajan hienolla profiilikuvalla. Kuva Jesper Andersson
Sadekuuro lähestyi Pampskatania puolilta päivin. Kuva: Noora Andersson
Valkoposkihanhi Porkkalanniemen kärjessä. Kuva: Jesper Andersson
Aamun edetessä pilviä alkoi kerääntyä mantereen ylle, ja puolenpäivän aikaan ensimmäiset sadepisarat tipahtelivat taivaalta. Suuntasimme takaisin bussille; peukaloinen ja hippiäiset saattelivat retkiseuruetta paluumatkalla parkkipaikalle, muutoin lintujen laulu oli jo hiipunut. Koko matkan Suomenojalle tiputtelikin sitten vettä. Kun lähdimme kiertämään kosteikkoa sade lakkasi, mutta taivas pysyi synkkänä ja ukkonen jyrähteli muutaman kerran. Liejukanat ja mustakurkku-uikut löytyivät nopeasti, samoin kuin uudet retkipinnat punasotka, nokikana ja lapasorsa. Kierroksen lopussa sade yltyi jälleen, ja ennen kuin bussi ehti lähteä liikkeelle, putoilevat valkoiset jalkarätit muuttivat kelin lähes talviseksi. Loppujen lopuksi meillä oli loistava tuuri sään suhteen molemmilla retkikohteilla, emmekä kastuneet pahasti. Retkipinnoja kertyi kaikkiaan 57, ehkä vähänlaisesti siihen mitä olisi voinut olla, mutta ei sen väliä. Seuraavalla kertaa ehkä sitten toisin. Suuret kiitokset mukavasta retkiseurasta kaikille retkeläisille!
Ulkoavaruuden vieraita ja yliluonnollisia vaistoja
Huhtikuun keskivaihe ei taida olla parasta aikaa viettää talvilomaa Suomen ulkopuolella, kun muuttolintuja kuhisisi omillakin nurkilla, ja kun matkaseurueessa kaksi neljästä ei ole juurikaan kiinnostunut linnuista, ei ihan mahdottoman mahtavia haviksia reissussakaan ollut odotettavissa. Haaveissa toki siinteli, josko sinisen kanarianpeipon onnistuisi kuitenkin näkemään…
Matka suuntautui Teneriffan pohjoisosiin, Puerto de la Cruziin, josta oli tarkoitus autolla tutustua myös muihin saaren osiin. Toki palkittu papukaijoista liikkeelle lähtenyt Loro Parque -eläinpuisto oli myös vierailukohteiden listalla, eli havaintoja vangituista linnuista tulisi roppakaupalla, vaikka en niistä niin kovasti lämmennytkään ajatuksena.
Sinipilkullinen sisilisko
Matkan varalle mietitty ainut lintuhavaintotoiveeni toteutui, kun kanarianpeippo ilmestyi ravintolan terassille jo saapumista seuraavana päivänä. Olen kuitenkin satavarma, että linnuilla on joku yliluonnollinen kyky häipyä kuten se kuuluisa pieru Saharaan, kun lintua tarkkailevan ihmisen käsi tarttuu tallennusvälineeseen - siis ei kuvaa kanarianpeiposta. Tarjoillaan korvaushoitona sinipilkullinen sisilisko, joka tuntuu pitävän kameratouhuja täysin yhdentekevinä.
Mutta näin sentään sen kanarianpeiponkin ja aika läheltä vielä, vaikkakaan en odottanut tällaisen ulkoavaruudesta saapuneen kummajaisen toimivan kuten kotimaiset varpuset ulkoilmakahvilan pullanmurujen kimpussa.
Kruunukurki Loro Parque -eläinpuistossa.
Kun WhatApus-ryhmästä piippasi verkkoon päästyä viesti, että tiltaltti oli jo löytänyt tiensä Keravalle, kuuntelin itse kanariantiltaltin tutun kuuloista ja kuitenkin erilaista tilkutusta. Sinitiaisen sijaan havaitsin meikäläistä versiota tummempaa baskeria pitävän afrikansinitiaisen. Kanarianhemppo eli tutummin kanarialintu tarttui kameran muistikortille, mutta sekään kuva ei ole laadulla pilattu; lajin sentään sai selville. Mustarastaat olivat äänessä jo pimeän aikaan aamulla kuten koti-Suomessakin, ja pulut kiersivät ilmeisesti hotellin jokaisen parvekkeen läpi etsiessään kuvun täytettä. Turkinkyyhkyt olivat lähes yhtä pelottomia peruspulun kanssa, mutta niilläkin täytyy olla tallennusvälinevaisto…
Loro Parque tarjoili hienoja papukaijoja, mutta kovin pienissä häkeissä. Ehkä makeimpia otuksia olivatkin pingviinit, joiden "jäävuorilla" satoi jopa lunta. Hauska tapaus oli myös irrallaan vastaan tallustellut kruunukurki.
Vaikka tällä reissulla paljon siivekkäitä näki ja kuulikin, voisi kuvitella, että pienellä suunnittelulla ja matkaseuran heivaamisella olisi parempia havaintoja ja joku onnistunut vahinkolaukauskin kotiintuomisiksi.
Teksti ja kuvat: Hanna Pesanto
Ennätysaikainen meriharakka Rantamon kevätretkellä 3.4.
Apus järjesti opastetun retken Tuusulanjärven Rantamoon sunnuntaina 3.4. Retkelle tuli alun räntäsateesta huolimatta yli 20 innokasta linnuista kiinnostunutta. Sade loppui pian ja retkisää olikin lopulta erinomainen. Retkue kulki parkkipaikalta jalan Seittelin altaalle ja Tuusulanjärven rantaan.
Rantamon ja Seittelin altaat olivat vielä lähes kokonaan jäässä, pienissä sulissa oli joitakin telkkiä, sinisorsia ja taveja. Kiurut mellastivat taivaalla ja töyhtöhyypät lentelivät vauhdikasta soidinlentoaan. Seittelin altaan reunalla päästiin kaukoputkilla katselemaan komeaa koiras pajusirkkua. Parvi metsähanhia lensi kohti pohjoista.
Seittelin altailla pesiviä naurulokkeja oli saapunut pesimäsaarille. Niiden laulu raikasi koko retken ajan. Seittelinlahden rannassa Mikko huomasi Halosenniemen sulan reunalla meriharakan. Tarkistuksessa osoittautui, että kyseessä oli Apuksen alueelle ennätysaikainen havainto - edellinen ennätys oli 7.4.2014.
Paluumatkalla päästiin vielä katselemaan uljaita kurkia Rantamon pellolla. Autoille päästyämme kaikki taisivat olla sitä mieltä että retki oli todella onnistunut.
Mika Asikainen
Rantamon ja Seittelin altaat olivat vielä lähes kokonaan jäässä, pienissä sulissa oli joitakin telkkiä, sinisorsia ja taveja. Kiurut mellastivat taivaalla ja töyhtöhyypät lentelivät vauhdikasta soidinlentoaan. Seittelin altaan reunalla päästiin kaukoputkilla katselemaan komeaa koiras pajusirkkua. Parvi metsähanhia lensi kohti pohjoista.
Seittelin altailla pesiviä naurulokkeja oli saapunut pesimäsaarille. Niiden laulu raikasi koko retken ajan. Seittelinlahden rannassa Mikko huomasi Halosenniemen sulan reunalla meriharakan. Tarkistuksessa osoittautui, että kyseessä oli Apuksen alueelle ennätysaikainen havainto - edellinen ennätys oli 7.4.2014.
Paluumatkalla päästiin vielä katselemaan uljaita kurkia Rantamon pellolla. Autoille päästyämme kaikki taisivat olla sitä mieltä että retki oli todella onnistunut.
Mika Asikainen
Osa Rantamon retkeläisistä. Kuva Mikko Savelainen.
Apuksen koskikararetken runsain lintu oli koskikara
Ensimmäiset karat nähty. Kuva: Antti Mähönen
BirdLifen vuoden lintu esittäytyi Apuksen retkeläisille Nurmijärven
Myllykoskella 5.3.2016 vallan esimerkillisesti. Noin kymmenen retkeläisen joukko
yhytti ensimmäisen karan heti joen rantaan saavuttuaan. Lintu esitteli
saman tien lentoääntään ja hetken päästä kuulosteltiin jo toisen linnun
lauluakin. Välillä huomio kiinnittyi neljän pyrstötiaisen parveen, mutta
pian näyttämön valtasi koskikarojen kolmiodraama. Kolme lintua oli
hippasilla joen yli kaartuneen puun oksilla lähempänä viime vuotista
pesimäpaikkaa. Yhteensä koskella liikkui siis ainakin viisi eri lintua.
Pesä viimeistelyä vaille valmiina. Kuva: Antti Mähönen
Retken
loppuhuipentumana nähtiin hieno kiipeilysuoritus, kun Jukka Tanner
asensi Nurmijärven Luonnon koskikarapöntön puusillan rakenteisiin. Karat
lentelivät samalla sillan ali ja pian yksi jo teki kaarroksen pöntön
läheltä. Toivottavasti viime kesän pesimäonni saa jatkoa uudessa
asunnossa.
Antti Mähönen
Antti Mähönen
Pönttömestari työssään. Kuva: Antti Mähönen
Apuksen pöllöretki 27.2.2016
Aluksi kokoonnuttiin Kytäjä - Usmin parkkipaikalle auringon laskiessa. Kuva: Hanna Pesanto.
Lintujen äänten opettelu on ehkä yksi lintuharrastuksen haastavimmista osista. Pöllöjen äänten tunnistus on kuitenkin kohtuullisen helppoa, ajoittuuhan niiden omanlainen ääntely kevättalven öiseen aikaan, kun muut lajit eivät ole äänessä. Apuksen lauantai-iltainen pöllöretki Kytäjällä 27.2. kokosi yhteen suurehkon yli 30 innokkaan lintuharrastajan joukon ja jouduimmekin jakautumaan kahteen autokuntaan. Kytäjä-Usmin parkkipaikalla kuuntelimme alkuun nauhalta, miltä kukin pöllölaji kuulostaa ja taisipa varpuspöllö vastata jostain läheltä. Täyttä varmuutta vastaukseen ei lopulta saatu kuuntelusta huolimatta. Pöllöretkeläisten kannalta retki olikin valitettavan hiljainen pöllöjen äänten osalta.
Liikuimme Kytäjän alueella nelisen tuntia erilaisissa kohteissa aina metsäteiltä golfkentän laitaan. Kohteilla seisoimme hiljaa kuulostellen, josko vaikkapa varpuspöllö viheltäisi tai huuhkaja mahdollisesti huhuilisi. Illan aikana kuului kuitenkin vain lähinnä koirien haukuntaa ja liikenteen melua, mutta ei pöllöjä. Kuuntelun lomassa huomasi, miten paljon muita ääniä ympäristömme kuuluu. Muutamat pohtivat matkan aikana kuulleensa pariin otteeseen pöllöjenkin ääntelyä, mutta selviä havaintoja emme onnistuneet saamaan. Pakkanen kiristyi illan mittaa lähemmäs kymmentä astetta ja opetti, että viileähän ulkona seisoskellessa tulee ja ettei pukemisen kanssa voi liioitella. Retki antoikin eväät pöllöjen omatoimiseen kuunteluun, vaikkei tällä kertaa havaintoja ehtinyt kertyä.
Pimeässä seistiin hiljaa paikallaan ja kuunneltiin. Kuva: Seppo Takatalo.
Toisinaan muutamat autot ohittivat pysähdyksissä olleen autoletkamme ja niissä matkustaneet varmasti ihmettelivät, mitä porukkaa oikein oli liikkeellä. Mutta ehkä hekin olisivat voineet pysähtyä kuuntelemaan. Siispä, kun olette seuraavan kerran liikkeellä helmi-maaliskuussa iltahämärissä vaikkapa rauhallisen metsätien tai peltoaukeaman kulmalla, niin auto sivuun, ovi hiljaa kiinni ja hetken kuuntelu voi paljastaa pöllön ääntelyn. Sillä onhan niin, että öisessä hiljaisessa pakkassäässä kuuluva vihellys, puputus tai huhuilu on jotain mitä ei kotisohvalta voi tavoittaa.
Tommi Mäkelä
Laulujoutsen on upea ja opettavainen - pieni näyttely suurista linnuista
Jokelan laulujoutsenet käyttävät suojatietä. Kuva: Antti Honkonen
Eläkeläinen, sosiaalineuvos Antti Honkonen, muutti kolme vuotta sitten Jokelaan vaariksi. Lastenlasten lisäksi asukkaiden yhteisiksi "hoidokeiksi" tulivat myös Jokelan joutsenpariskunta jälkikasvuineen. Antti kokee saaneensa uljailta kansallislinnuiltamme oivaa elonoppia, mutta uskoo voineensa myös opettaa niitä - esimerkiksi suojatien vakiokäyttäjiksi!
Jokelan kirjaston vitriinissä on esillä n. 15 innokkaan fotoamatöörin ottamaa valokuvaa.
HUOM! Näyttelyn avausesittely on LAINANpäivänä ma 8.2. klo 14.00 teemalla: Iloa joutsenista!
Näyttely on esillä helmi-maaliskuun ajan.
Jokela-talo, Keskustie 20, 05400 Jokela. Avoinna: ma, ti, to 13-19, ke 10-19, pe ja aatot 10-16, la suljettu, su 12-15.
Matkalla rengastajaksi (28.11.2015)
Lintuharrastukseni sai
alkunsa noin 20 vuotta sitten, kun muutin Helsingistä Kotkaan. Aluksi kiikarit
riittivät retkillä mainiosti, ja monet ensikohtaamiset nyt jo tutuiksi
käyneistä lintulajeista ovat jääneet elävästi muistiin. Muistan elävästi missä
näin ensimmäistä kertaa harmaahaikaran, kalasääsken, koskikaran tai vaikka
pyrstötiaisen, ja sen kerran, kun tajusin, että pieni tuhruinen talitiainen
onkin itse asiassa kuusitiainen, ihan oma lajinsa.
Aikainen aamu Seittelin kosteikolla.
Vuosien varrella
lintuharrastukseni on muuttanut muotoaan monta kertaa. Yksinäisen retkeilyn
lisäksi kuvioihin tuli jossain vaiheessa mukaan lintuyhdistysten järjestämät retket
ja samalla tutustuin muihin samanhenkisiin harrastajiin. Leppoisat syys- ja IP-rallit
mahtavassa porukassa ynnä muut kisat ovat myös tuoneet harrastukseen uutta
puhtia. Viimeisimpänä uutena ulottuvuutena lintuharrastuksessani on
rengastaminen, joka on saanut minut täysin lumoihinsa.
Kaikki sai alkunsa kesäkuussa, kun törmäsin Seppo Niiraseen Tuusulanjärven kupeessa Rantamon kosteikolla. Pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan rengastusta ja sain myös vapauttaa muutaman rengastetun linnun. Lintujen lämpöisyys kädessä oli minulle jonkinmoinen yllätys. Olin kai ajatellut, että pehmeän höyhenpeitteen läpi lintu tuntuisi viileältä.
Kaikki sai alkunsa kesäkuussa, kun törmäsin Seppo Niiraseen Tuusulanjärven kupeessa Rantamon kosteikolla. Pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan rengastusta ja sain myös vapauttaa muutaman rengastetun linnun. Lintujen lämpöisyys kädessä oli minulle jonkinmoinen yllätys. Olin kai ajatellut, että pehmeän höyhenpeitteen läpi lintu tuntuisi viileältä.
Punatulkun siiven mittausta Rönskin pihalla.
Verkoista löytyi samalla
kertaa myös palokärki, joka ilmaisi tyytymättömyytensä rengastustilanteeseen suureen
ääneen. Seppo määritti linnun iän, mittasi painon ja siivenpituuden, ja kysyi, huomasinko
palokärjen erikoisen pupillin. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota tuollaiseen
yksityiskohtaan, mutta rengastusharjoittelun edetessä kohdalleni on osunut
useita vastaavanlaisia hetkiä. Esimerkiksi lintukirjan kuvissa kehrääjällä
näkyy hyvin pieni nokka, mutta yllätys olikin melkoinen, kun kehrääjä avasi
suunsa ammolleen ja sähisi rengastajan kädessä. Samoin koirashippiäisen
keltaisen päälakijuovan seasta löytyy läheltä tarkasteltaessa kirkkaan
porkkananoranssia höyhennystä, josta linnun sukupuoli on helposti
määritettävissä.
Seuraavaksi olinkin jo Sepon
opissa ja itse irrottelemassa lintuja verkosta. Alkuun tämä oli todella
hidasta, kun ei tiennyt miten lintua pitää käsitellä ja koko ajan varoi, ettei
vaan vahingossakaan satuta sitä. Nyt useita kuukausia ja kymmeniä rengastusharjoittelutunteja
myöhemmin verkosta irrotus on jo useimmiten näppärää ja nopeaa. Renkaan
kiinnittäminen sujuu ja olen päässyt rengastamaan erilaisia lintuja
hippiäisestä aina varpushaukkaan ja harakkaan asti.
Varpushaukka, jolle on juuri laitettu rengas.
Sinitiainen lähikuvassa.
Elokuun lopun jälkeen olen
laittanut renkaan reilusti yli 30:lle eri lintulajille, ja nähnyt miten
erilaisia pikkulinnut ovat mittasuhteiltaan ja luonteeltaan. Pieni söpö
sinitiainen on useimmiten todella aggressiivinen rengastettava ja nipistää
kipeästi, jos se vaan pääsee nappaamaan sormesta. Talitiainen, vaikka onkin
isompi, häviää niukasti sinitiaiselle äkäisyydessä. Toisaalta esimerkiksi punarinta
on puolestaan mukava käsiteltävä ja nököttää rauhallisesti kädessä
renkaanlaiton ja mittauksen aikana. Hippiäinen ja peukaloinen hukkuvat jopa
minun käsiini, niin pieniä ne ovat. Käpytikka on palokärjen tapaan äänekäs
käsiteltävä ja yrittää nokkia sormia kuin rummuttaisi kelopuuta keväällä.
Pikkuvarpunen, joka on viimeisin uusi rengastamani laji, uhittelee kädessä
nostamalla siivet levälleen yläviistoon. Linnun siivissä on voimaa, kun
mustarastasta pitää kiinni jaloista ja se yrittää nousta lentoon, sen siiveniskut
riittävät nostamaan kättäkin.
Peukaloinen Rönnskärin lintuasemalla.
Rengastusta
harjoitellessani olen huomannut miten paljon pikkulintujen jalkojen rakenne
muuntelee. Tiaisilla on kokoonsa nähden todella vahvat jalat, kun taas vaikka pajusirkulla,
joka on tiaisia suurempi on paljon hennommat jalat. Harmaasiepon nilkka on
lyhyt samoin kuin haarapääskynkin, ja punarinnalla puolestaan pitkät koivet. Tällaisia
yksityiskohtia en ollut koskaan pannut sen kummemmin merkille lintukirjojen
kuvista.
Haastavinta rengastamisessa on minulle ollut lintujen sukupuolen ja iän määrittäminen. Usein ikä ja pukutuntomerkit ovat toki selviä, mutta joidenkin lajien kohdalla tarkempi määritys tuottaa enemmän vaikeuksia. Opittavaa ja muistettavaa on paljon, ja vaikka rengastuslaukussa kulkeekin Svenssonin kattava opas, aina omat määritykset eivät mene nappiin. Onneksi Seppo jaksaa toistaa ikä- ja sukupuolituntomerkkejä uudestaan ja uudestaan, ja on todella kärsivällinen opettaja.
Suoritin marraskuussa rengastustentin, ja saan pian oman rajoitetun rengastusluvan, eli pääsen rengastamaan joitakin lajeja myös itsenäisesti. Olen syvästi kiitollinen Sepolle, että olen saanut tilaisuuden oppia jotain ihan uutta ja järjettömän mielenkiintoista. Enpä olisi alkuvuonna arvannut, että missä nyt olen.
Haastavinta rengastamisessa on minulle ollut lintujen sukupuolen ja iän määrittäminen. Usein ikä ja pukutuntomerkit ovat toki selviä, mutta joidenkin lajien kohdalla tarkempi määritys tuottaa enemmän vaikeuksia. Opittavaa ja muistettavaa on paljon, ja vaikka rengastuslaukussa kulkeekin Svenssonin kattava opas, aina omat määritykset eivät mene nappiin. Onneksi Seppo jaksaa toistaa ikä- ja sukupuolituntomerkkejä uudestaan ja uudestaan, ja on todella kärsivällinen opettaja.
Suoritin marraskuussa rengastustentin, ja saan pian oman rajoitetun rengastusluvan, eli pääsen rengastamaan joitakin lajeja myös itsenäisesti. Olen syvästi kiitollinen Sepolle, että olen saanut tilaisuuden oppia jotain ihan uutta ja järjettömän mielenkiintoista. Enpä olisi alkuvuonna arvannut, että missä nyt olen.
Olen nauttinut
rengastuksesta suunnattomasti, ja olen päässyt kokemaan upean aurinkoisen
syksyn ja syysmuuton etenemisen aivan poikkeuksellisella tavalla. Rengastuksessa
yhdistyy niin monta erilaista osa-aluetta, joista pidän; ulkona olo, aikaiset
aamut, linnut, uudet haasteet, ja lisäksi se on jollain tapaa meditatiivista,
kun täytyy täysin keskittyä siihen mitä parhaillaan tekee. Vaikka asiakkaat ilmaisevatkin
tyytymättömyyttään suureen ääneen ja usein myös "haisevasti", niin työ on silti
hurjan palkitsevaa. Rengastaessa olo on usein samanlainen kuin pojallani vähän
nuorempana, kun hän nautti jalkapallon pelaamisesta iskän kanssa mökillä ja pulppusi
naurua. Tosin minun nauruni on ehkä enemmän sisäistä, mutta varmasti pieni hymy
karkaa välillä huulille.
Noora Andersson
kuvat: Noora ja Jesper Andersson
Noora Andersson
kuvat: Noora ja Jesper Andersson
Hienoja hetkiä Hangon retkellä (26.9.2015)
Niin usein kun Hangonretki onkin tehty melko kehnossa
säässä, niin nyt ei ollut valittamista. Aurinko porotti lähes helteisesti,
kumpupilvet tekivät taivaalle tapittamisesta siedettävää eikä lounaistuulikaan
yltänyt luvattuihin lukemiin. Samalle
päivälle sattunut Hyvinkään ympäristöyhdistyksen 40-vuotisjuhla verotti
osallistujamäärää, mutta olihan meitä kuitenkin 22. Ja hieno retkihän tästä
tuli.
Hankoniemen eteläkärkeen vievä Tulliniemen uusi
luontopolku on huikea! Se kulkee aluksi rantaviivaa pitkin, jossa nähtiin jo
ensimmäiset merikotkat, merimetsot ja urhoollisesti lähes vastatuuleen
vaeltavien närhien armadat. Polun puolivälin lehdot olivat täynnä hippiäisten
sirinää ja tiaisten tiititystä. Katseltavaa ja kuunneltavaa riitti koko matkan
ajan ja kolmen kilometrin taivallus kärkeen meni nopeasti. Matkalla tuli myös
mukavasti haviksia: kolme paikallista sepelhanhea, 30 suosirriä, 6 kapustarintaa!
Pari suokukkoa ja tylliä sekä lähietäisyydellä seisoskellut merikotka. Eikä
oltu edes vielä perillä!
Harvinainen pähkinänakkeli lensi lintuaseman verkkoon. Kuva Tarja Pennanen.
Kärjessä, Haliaksen lintuaseman kupeessa, vietettiin
rantakalliolla pari tuntia. Päivän laji oli ehdottomasti kuusitiainen.
Mahtavat, jopa 50 yksilön parvet sujahtivat olkapäidemme ohi, mutta eivät
uskaltautuneet meren ylitykseen, vaan palasivat takaisin keräämään rohkeutta.
Myös närhillä oli meininkiä merelle. Niiden löysästi etenevät parvet hipoivat
rantamäntyjen latvoja ja yhdessä hetkessä taidettiin nähdä niitä enemmän kuin
koko vuonna yhteensä. Pähkinänakkeli vilahti nopeasti vaeltavien tiaisten
joukossa, ja kohta lintuaseman rengastaja toikin sen meille näytille, kiitos
Halias!
Paluumatkalla käytiin vielä ihailemassa Täktomin golf-kentän kupeessa petolintuja. Ja kylläpä niitä olikin! Yli 10 linnun hiirihaukka-sinisuohaukka -parvet kaartelivat "tolppana" taivaalla, varpushaukkoja muutti tunnissa toistakymmentä ja yksi hieno merihanhien aurakin kirjoi taivasta.
Karjaan Lappträsket ei tarjonnut kylläisille retkeläisille enää mitään uutta linturintamalla, mutta korrennokassa keinunut vaivaishiiri viehätti olemuksellaan. Kiitos mukavalle porukalle retkiseurasta ja Eerolle nappiin menneistä järjestelyistä!
Mikko Savelainen
Paluumatkalla käytiin vielä ihailemassa Täktomin golf-kentän kupeessa petolintuja. Ja kylläpä niitä olikin! Yli 10 linnun hiirihaukka-sinisuohaukka -parvet kaartelivat "tolppana" taivaalla, varpushaukkoja muutti tunnissa toistakymmentä ja yksi hieno merihanhien aurakin kirjoi taivasta.
Karjaan Lappträsket ei tarjonnut kylläisille retkeläisille enää mitään uutta linturintamalla, mutta korrennokassa keinunut vaivaishiiri viehätti olemuksellaan. Kiitos mukavalle porukalle retkiseurasta ja Eerolle nappiin menneistä järjestelyistä!
Mikko Savelainen
Pesästä pudonnut (11.8.2015)
Elokuun alussa, kun olin
tulossa kaverini kanssa Keravan keskustasta kotiinpäin, terveyskeskuksen
lähellä olevan Alepan luona näin pojan, joka katseli maahan ja sanoi, että "voi
toista". Huomasin silloin maassa tervapääskyn poikasen. Katsoin ympärilleni,
mutta missään ei näkynyt poikasen emolintuja tai muitakaan tervapääskyjä. Poikanen
räpiköi maassa, ja nostin sen käsiini rauhoittumaan, jottei se vaan satuttaisi
itseään mitenkään. Katselin, näkyykö poikasessa mitään vammoja tai muuta.
Poikanen rauhoittui käsissäni ja sulki silmänsä. Välillä se tarttui sormiini
kynsillään ja liikahteli.
Paikalle saapui mies ja nainen, jotka huomasivat pääskynpoikasen kädessäni, ja kysyivät mitä sille oli tapahtunut. Kerroin, että lintu oli tervapääsky ja ilmeisesti poikanen, ja selitin, että se on varmaan yrittänyt lähteä lentoon pesästään. Nainen, joka oli saapunut paikalle, soitti numerotiedusteluun, ja kysyi onko löytölinnuille henkilöä, jolle ilmoittaa. Numerotiedustelusta puhelu yhdistettiin Apuksen Juha Honkalalle, joka sanoi tulevansa Järvenpäästä katsomaan poikasta. Nainen kysyi minulta, pitäisikö viereisestä kaupasta hakea pahvilaatikko ja pehmikettä poikasta varten, ja sanoin, että se olisi varmaan hyvä. Naisen hakiessa laatikkoa, me jäimme miehen kanssa odottamaan ulos ja mies piteli poikasta käsissään. Ohikulkijat tulivat kysymään, että mikäs siinä oikein on ja halusivat ottaa linnusta kuvia. Sanoin, että lintu on tervapääskyn poikanen ja otin samalla itsekin kuvan siitä kännykälläni.
Nainen toi pahvilaatikon ja kyseli miten lintu jakselee. Sanoin, että poikanen jakselee oikein hyvin ja on rauhoittunut miehen kädessä. Juha saapui pian autollaan paikalle ja tarkasti poikasen, joka pyristeli Juhan käsissä kun joutui heräämään torkuiltaan. Juha totesi, että sillä on liian lyhyet siivet lentämiseen ja että sen siipisulat eivät olleet vielä täysin kehittyneet. Juha sanoi, että hänellä on rengastusvälineet mukanaan, mutta että poikanen oli liian pieni vielä rengastettavaksi. Juha sanoi vievänsä poikasen kotiinsa kasvatettavaksi ja rengastavansa sen vapautuksen yhteydessä. Illalla Juha laittoi minulle vielä viestin, että oli ruokkinut poikasta raa'alla jauhelihalla ja että poikanen oli syönyt reippaasti. Seuraavana päivänä sain vielä uuden viestin, että poikanen oli syönyt hyvin vielä yönkin aikana, ja että Juha veisi sen Korkeasaareen kasvamaan lajitovereidensa seuraan.
Poikasen löytäminen oli minulle erittäin mukava ja jännä tapahtuma, ja jäi mieleen mieluisana muistona kesästä.
Hyvää loppukesää kaikille Apuksen jäsenille ja erityisesti terveisiä Juhalle!
-Jesper Andersson
Paikalle saapui mies ja nainen, jotka huomasivat pääskynpoikasen kädessäni, ja kysyivät mitä sille oli tapahtunut. Kerroin, että lintu oli tervapääsky ja ilmeisesti poikanen, ja selitin, että se on varmaan yrittänyt lähteä lentoon pesästään. Nainen, joka oli saapunut paikalle, soitti numerotiedusteluun, ja kysyi onko löytölinnuille henkilöä, jolle ilmoittaa. Numerotiedustelusta puhelu yhdistettiin Apuksen Juha Honkalalle, joka sanoi tulevansa Järvenpäästä katsomaan poikasta. Nainen kysyi minulta, pitäisikö viereisestä kaupasta hakea pahvilaatikko ja pehmikettä poikasta varten, ja sanoin, että se olisi varmaan hyvä. Naisen hakiessa laatikkoa, me jäimme miehen kanssa odottamaan ulos ja mies piteli poikasta käsissään. Ohikulkijat tulivat kysymään, että mikäs siinä oikein on ja halusivat ottaa linnusta kuvia. Sanoin, että lintu on tervapääskyn poikanen ja otin samalla itsekin kuvan siitä kännykälläni.
Nainen toi pahvilaatikon ja kyseli miten lintu jakselee. Sanoin, että poikanen jakselee oikein hyvin ja on rauhoittunut miehen kädessä. Juha saapui pian autollaan paikalle ja tarkasti poikasen, joka pyristeli Juhan käsissä kun joutui heräämään torkuiltaan. Juha totesi, että sillä on liian lyhyet siivet lentämiseen ja että sen siipisulat eivät olleet vielä täysin kehittyneet. Juha sanoi, että hänellä on rengastusvälineet mukanaan, mutta että poikanen oli liian pieni vielä rengastettavaksi. Juha sanoi vievänsä poikasen kotiinsa kasvatettavaksi ja rengastavansa sen vapautuksen yhteydessä. Illalla Juha laittoi minulle vielä viestin, että oli ruokkinut poikasta raa'alla jauhelihalla ja että poikanen oli syönyt reippaasti. Seuraavana päivänä sain vielä uuden viestin, että poikanen oli syönyt hyvin vielä yönkin aikana, ja että Juha veisi sen Korkeasaareen kasvamaan lajitovereidensa seuraan.
Poikasen löytäminen oli minulle erittäin mukava ja jännä tapahtuma, ja jäi mieleen mieluisana muistona kesästä.
Hyvää loppukesää kaikille Apuksen jäsenille ja erityisesti terveisiä Juhalle!
-Jesper Andersson
Vanhat blogikirjoitukset
Kevät 2015
Ekorallissa 6.6.2015
Matkaraportti siitä, kuinka Apuksen alueella havaitsimme 114
lajia hieman yli 13 tunnissa polkupyörillä ja kävellen kulkien. Tavallisimpia
peruslajeja ei ole mainittu kirjoituksessa.
Suunnittelimme reittiämme vasta kisaa edeltävänä iltapäivänä
puhelimitse. Emme saaneet oikein sovittua muuta kuin, että aloitamme rallin
keskiyöllä Tuusulanjärveltä. Aloituspaikaksi valitsimme Kallio-Kuninkalan
rannan, johon Tuomalanrannan rastaskerttunen kuuluikin riittävän hyvin.
Järveltä havaitsimme lokkien ja muutaman vesilinnun lisäksi kuuden suurehkon
vesilinnun parven, joka osoittautui kaukoputkella tarkasteltuna isokoskeloiksi.
Matkalla kohti Kaakkolaa kuului muutama viitakerttunen ja yksi luhtakerttunen. Rantapuisto oli yllätykseksemme jo tyhjentynyt kaljanjuojista ja sieltä pystyi hyvin kuuntelemaan järven pohjoispäätä. Yritimme kovasti kuulla ruovikoissa pitkään laulaneita rytikerttusia, mutta emme onnistuneet. Taivaanvuohi tikutti lintutornin eteläpuolella ja Sauson niityllä lauloi viitasirkkalintu, luhtakerttunen ja ruisrääkkä. Toinen ruisrääkkä raksutti heti Eriksnäsintiellä.
Matkalla kohti Kaakkolaa kuului muutama viitakerttunen ja yksi luhtakerttunen. Rantapuisto oli yllätykseksemme jo tyhjentynyt kaljanjuojista ja sieltä pystyi hyvin kuuntelemaan järven pohjoispäätä. Yritimme kovasti kuulla ruovikoissa pitkään laulaneita rytikerttusia, mutta emme onnistuneet. Taivaanvuohi tikutti lintutornin eteläpuolella ja Sauson niityllä lauloi viitasirkkalintu, luhtakerttunen ja ruisrääkkä. Toinen ruisrääkkä raksutti heti Eriksnäsintiellä.
Kolsan altaiden mustakurkku-uikku.
Vanhakylän pelloilla ollut pensassirkkalintu oli
hiljentynyt, mutta onneksi hieman lännempänä oli äänessä toinen lintu.
Pelloilla pulisi ja näkyi pari teertä soitimella. Kehrääjiä kuului useita
välillä Vanhakylän koulu - Vaasan yksityistie. Tämä olikin suosittua reittiä,
sillä vastaamme tuli keskellä yötä kaksi muuta joukkuetta.
Vaikka lähtiessä oli lämpömittari näyttänyt +13, oli lämpöä enää kuusi astetta ja pyöräilijöille alkoi vilu hiipiä. Allekirjoittaneen oli pakko pysähtyä pukemaan ylle viimeinen varavaate. Tämä pysähdys kuitenkin kannatti, sillä Mikko huomasi paikalta saalistuslennolla olevan sarvipöllön.
Jokelassa pysähdyimme kuuntelemaan luhtahuittia, mutta ilmeisesti klo 2.30 oli jo liian myöhään, sillä huitti oli hiljaa. Kolsan altailla oli soidinteleva mustakurkku-uikkupariskunta ja tovin odoteltuamme kuului myös liejukanan päräytys vastarannalta. Kello oli jo kolme ja aamu alkoi valjeta. Laululinnut alkoivat viritellä laulujaan. Ensimmäinen kultarinta lauloi lammen rannalla ja päivän ainoa punavarpunen muutama sata metriä lammelta itään.
Vaikka lähtiessä oli lämpömittari näyttänyt +13, oli lämpöä enää kuusi astetta ja pyöräilijöille alkoi vilu hiipiä. Allekirjoittaneen oli pakko pysähtyä pukemaan ylle viimeinen varavaate. Tämä pysähdys kuitenkin kannatti, sillä Mikko huomasi paikalta saalistuslennolla olevan sarvipöllön.
Jokelassa pysähdyimme kuuntelemaan luhtahuittia, mutta ilmeisesti klo 2.30 oli jo liian myöhään, sillä huitti oli hiljaa. Kolsan altailla oli soidinteleva mustakurkku-uikkupariskunta ja tovin odoteltuamme kuului myös liejukanan päräytys vastarannalta. Kello oli jo kolme ja aamu alkoi valjeta. Laululinnut alkoivat viritellä laulujaan. Ensimmäinen kultarinta lauloi lammen rannalla ja päivän ainoa punavarpunen muutama sata metriä lammelta itään.
Ridasjärven rantaluhdilla liikkui ainakin kolme kurkiparia.
Matkalla kohti Hyvinkäätä kuulimme muutamia tärkeitä
metsälajeja: peukaloinen, puukiipijä, hömötiainen, pikkukäpylintu. Seuraava
varsinainen kohde oli Kapilannummen hiekkakuopat. Ekoilla kuopilla kuului
palokärki ja kulorastaan laulua sekä näkyi kymmenkunta törmäpääskyä. Toisen
lammen rannalla näkyi korppi ja kuului pikkutylli ja metsäviklo sekä yllättäen
myös valkoviklon soidinääntä. Sahan kohdalla lauloi kangaskiuru aktiivisesti.
Ridasjärven tornilta toivoimme suurta lisäystä lajilistalle. Ensimmäinen tunti ei kuitenkaan tuottanut kovin montaa lajia: kaulushaikara, härkälintu, nokikana, yksinäinen valkoposkihanhi. Lähdimmekin pienelle lenkille Äijänsuon suuntaan. Heti ensimmäisellä pysähdyksellä kuului nokkavarpusen tiksutusta ja lintu tulikin esille hienosti ennen kuin jatkoi matkaansa. Eksyimme peltolenkiltä Sykärin rantaan, missä näimme kuikan ja kandanhanhia ja länsirannalla lensi mehiläishaukka. Äijänsuolta hoitui pinnaksi vielä pikkulepinkäinen Eeron vinkistä sekä tuulihaukka. Peltosirkun lauluakin kuulimme, mutta se osoittautui matkivaksi kiuruksi. Matkalle takaisin tornille huuteli vielä harmaapäätikka lehdossa.
Tornille oli tullut lisää harrastajia ja saimme useita hyviä lajeja listalle heidän avullaan: tylli, mustaviklo, nuolihaukka ja jänkäsirriäinen. Kalasääski ei tullut saalistelemaan koko aamuna eikä mustatiiroja näkynyt kovasta yrityksestä huolimatta.
Ridasjärven tornilta toivoimme suurta lisäystä lajilistalle. Ensimmäinen tunti ei kuitenkaan tuottanut kovin montaa lajia: kaulushaikara, härkälintu, nokikana, yksinäinen valkoposkihanhi. Lähdimmekin pienelle lenkille Äijänsuon suuntaan. Heti ensimmäisellä pysähdyksellä kuului nokkavarpusen tiksutusta ja lintu tulikin esille hienosti ennen kuin jatkoi matkaansa. Eksyimme peltolenkiltä Sykärin rantaan, missä näimme kuikan ja kandanhanhia ja länsirannalla lensi mehiläishaukka. Äijänsuolta hoitui pinnaksi vielä pikkulepinkäinen Eeron vinkistä sekä tuulihaukka. Peltosirkun lauluakin kuulimme, mutta se osoittautui matkivaksi kiuruksi. Matkalle takaisin tornille huuteli vielä harmaapäätikka lehdossa.
Tornille oli tullut lisää harrastajia ja saimme useita hyviä lajeja listalle heidän avullaan: tylli, mustaviklo, nuolihaukka ja jänkäsirriäinen. Kalasääski ei tullut saalistelemaan koko aamuna eikä mustatiiroja näkynyt kovasta yrityksestä huolimatta.